Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Hakunilan seurakunta ja Vantaan NMKY ovat aloittaneet Yhtä kaikki -hankkeen. Hanke perustuu seurakunnan ja järjestön yhteistyöhön Hakunilan ja Länsimäen alueen lasten ja nuorten parissa. Tavoitteena on kehittää toimintaa eri kulttuureista tuleville lapsille ja nuorille. Tänä syksynä on jo käynnistynyt viron- ja venäjänkielinen tyttökerho 7–10-vuotiaille. Yhtä kaikki -hanke on yksi kirkon lapsi- ja nuorisotyön seitsemästä projektista, jotka saavat tukea Suomen Lions -liiton vuoden 2006 Punainen sulka -keräyksen tuotosta.
  • Joulusiivouksen aikana komeroiden kätköistä löytyy usein tarpeetonta tavaraa. Puhtaat ja ehjät vaatteet ja kengät voi toimittaa Vantaan seurakuntien vaatevarastoon. Vaatevarastoa ylläpidetään vapaaehtoisvoimin Tikkurilassa, osoitteessa Unikkotie 5 a C, kellarikerros. Se on avoinna maanantaista torstaihin kello 10–13, p. 830 6260.
  • Vantaankosken seurakuntaneuvosto valitsi seurakunnan kolmannen kappalaisen virkaan seurakuntapastori Pasi Kilpeläisen. Hakijoita virkaan oli kolme.
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...