Sivun toiminnot

Tyttö Tallinnasta

Regina Škarina käy kirkossa melkein päivittäin.

Maanantaina lokakuun 29. päivänä Katajanokan satamaan pelmahti parikymmentä 5–16-vuotiasta tallinnalaista, eläväistä lasta ja nuorta. Nordic Jet Line -katamaraani oli rantautunut.

Eivät lapset olleet keskenään liikkeellä, mukana tuli myös neljä aikuista. Joukko Peetelin kirkon päiväkeskuksesta ja lastenkodista oli kutsuttu leirille Kuntokallioon, joka on Vantaan seurakuntien kurssikeskus Sipoossa.

Saapuneiden joukossa oli Regina Škarina, 15.

— Olen ollut Suomessa viisi kertaa eli tämä on kuudes kerta tässä maassa. Aiemmin olen ollut leirillä Sammatissa ja Kiljavalla, kertoo tyttö viroksi.

Yhdessä huoneessa

Regina Škarina asuu kotona, mutta käy päivittäin tai tilanteen mukaan kotinsa lähellä olevalla Peetelin kirkolla, jonne on perustettu päiväkeskus lapsille ja nuorille.

— Päiväkeskuksessa on rauhallista. Kotona ei ole. Kodissani on yksi huone, jossa asuu isäpuoli, äiti, koira, isoveli ja minä.

Kotiin ei tule vettä eikä sähköä. Kotikielenä on venäjä.

Päiväkeskus tuli tutuksi viitisen vuotta sitten.

— Veli meni päiväkeskukseen ja hän sitten sanoi minulle, että lähistöllä on hieno kirkko, tule sinne mukaan. Äiti sanoi, että saan mennä.

Peetelin kirkko on rakennettu vuonna 1938. Sotien jälkeen se oli elokuvalaboratoriona, mutta muuntui taas myöhemmin kirkoksi. Kirkko kuuluu pienelle luterilaiselle seurakunnalle. Maksavia jäseniä on noin 60. Päiväkeskuksen lisäksi kirkkorakennuksessa on lastenkoti neljälletoista lapselle.

— Kun menin käymään kirkossa ensimmäisen kerran, minua jännitti. Ihmettelin, miksi jotkut pojat asuvat ja elävät kirkossa. Minua hermostuttivat kirkossa asuvat ihmiset.

Hermostuminen vaihtui mielenkiinnoksi, kun Regina Škarina huomasi, että kirkolla on kivaa tekemistä ja luotettavia ihmisiä. Vaikka "ne kirkossa asuvat pojat" välillä huutavatkin, että menkää pois täältä.

Iltapäiviin ohjelmaa

Regina Škarina, niin kuin moni muu Koplin alueella ahtaasti kotona tai kokonaan kadulla asuva lapsi, voi viettää aikaansa kirkolla kello puoli kolmesta iltakuuteen. Puoli kolmelta on aina ruokailu. Kirkolla voi käydä myös suihkussa. Lauantaisin kirkolla saa olla koko päivän, mutta sunnuntaisin päiväkeskus on kiinni. Lastenkodin lapset saavat silloin olla omassa rauhassa.

— Päiväkeskuksessa käyn luovassa terapiassa. Me myös näyttelemme, piirrämme, käymme uimahallissa ja teemme retkiä. Kerran olimme kanoottiretkellä ja minä putosin kanootista. Päätin, etten mene enää ikinä kanoottiin! Škarina sanoo napakasti, mutta hymyn kare huulilla.

Ennen kuin Škarina alkoi käydä päiväkeskuksessa hän ei tehnyt juuri mitään. Oli vain.

Ilman vettä ja sähköä

Suomessa Regina Škarina pitää eniten luonnosta.

— Kauneinta on meri. Suomessa ilma on raikkaampaa kuin Virossa, hän sanoo.

Hänen oma kotinsa sijaitsee katutasossa. Koplin kaupunginosa, jossa Škarina asuu, on huonomaineinen. Maineessa on perää. Alueelle tiivistyvät päihde- ja mielenterveysongelmat sekä perheväkivalta. Siellä on lapsia, jotka asuvat kadulla. He viettävät yönsä kaikissa mahdollisissa koloissa: ilmastointiputkissa, hylätyissä autoissa tai junanvaunuissa.

Ihmiset asuvat rauniotaloissa ilman vettä ja sähköä. Peetelin kirkolla, jossa Škarina käy rauhoittumassa, toimii myös turvakoti ja vastaanotto asunnottomille aikuisille. Hekin voivat käydä kirkolla syömässä, suihkussa, saunassa ja hakemassa vaatteita.

Peetelin kirkko toimii pelkkien lahjoitusten turvin. Lahjoittajina toimivat yksityiset ihmiset, yhteisöt ja yritykset. Tikkurilassa on järjestetty jo useampana vuonna myyjäisiä Peetelin lasten auttamiseksi. Tänä vuonna myyjäiset ovat 19.11. kello 11–15 Olotilassa, Vehkapolku 10. Myynnissä on leivonnaisia, ruokaa ja käsitöitä.

Kun Regina Škarinalta kysyy, minkälaista hänen mielestään suomen kieli on, hän ei mieti yhtään, vaan vastaa välittömästi kysymykseen englanniksi.

— Really crazy! hän sanoo. Todella hullua.

Niin kuin on myös se, että Helsingistä on linnuntietä vain noin 80 kilometriä Tallinnaan. Siellä asuu lapsia kadulla.

Regina Škarina leireili 29.10.–2.11. Kuntokallion kurssikeskuksessa Sipoossa.

Nina Riutta
kuva Sini Pennanen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...