Kun isänpäivä otettiin viralliseksi liputuspäiväksi 1987, moni mies suhtautui siihen vaivautuneesti. Äitienpäivän vietto oli itsestään selvää, mutta tarvitaanko isille erityistä päivää. Eikö koko homma ollut vain kauppiaiden keksintöä?

Oli ja ei. Sekä äitienpäivän että isänpäivän vietolla on juuret Yhdysvalloissa, jossa kumpaakin juhlaa alettiin ensin viettää kirkossa. Äitienpäivän taustalla on muistojuhla, jonka Ann Jarvis järjesti äitinsä muistoksi 1907. Seuraavana vuonna alettiin hänen kotikaupungissaan Philadelphiassa viettää yleistä äitienpäivää. Vuotta myöhemmin Sonora Dodd kuuli kirkossa äitienpäivän saarnan. Hänen isänsä oli äidin kuoleman jälkeen ottanut vastuulleen lasten kasvattamisen ja rouva Dodd ehdotti papille isänpäivän viettoa. Ensimmäistä isänpäivää vietettiin kesäkuussa 1910 Spokanessa Washingtonissa. Tosin jo pari vuotta aiemmin oli Fairmonthissa Länsi-Virginiassa vietetty muistojuhlaa kaivosonnettomuudessa kuolleiden isien muistoksi.

Äitienpäivän vietto laajeni nopeasti ja levisi Suomeenkin heinäkuussa 1918. Isänpäivä sen sijaan tuli Suomeen kaupallisen idean kautta. Ruotsalaiset kauppiaat ehdottivat vuonna 1949, että isänpäivää alettaisiin juhlia marraskuun toisena sunnuntaina kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa isänpäivä vilahti ensi kertaa almanakassa 1970.

Varmaan isänpäivä on hyvä bisnes-idea, mutta kyllä isät ovat ansainneet oman päivänsä siinä kuin äiditkin. Tosin jokaisen päivän pitäisi olla isän päivä, jos kerran tähän isän hommaan on ryhtynyt. Lasten kasvattamiseen liittyy iso vastuu ja paljon työtä, mutta isänä olemisesta en vaihtaisi päivääkään pois. Isänpäivänä mukavinta on maata sängyssä, teeskennellä nukkuvaa ja yllättyä, kun lapset ovatkin vuoteen vierellä laulamassa ja ojentamassa piirroksiaan.

Isänpäivän alla tulee mieleen myös vakavia ajatuksia. Jokaisella meistä on biologinen isä, mutta moni joutuu silti koko elämänsä kärsimään isän puutteesta. Kaikki isäksi haluavat eivät saa koskaan kokea isäksi tulemisen onnea. Hyvällä juhlapäivällä on siis varjopuolensa. Pohdin myös omaa rooliani sukupolvien ketjussa, josta isäni ja isoisäni ovat jo edesmenneet. Oman leimansa isyydelle antaa sekin, että on vanhin mies alenevassa polvessa.