Joka sunnuntainen kello kymmenen ehtoollisjumalanpalvelus eli messu on jo pitkään vedellyt viimeisiään. Messuhan on tunnettu kolkkoudestaan ja suomalaiselle tyypillisestä jäykkyydestä. Olen tietysti väärässä, mutta mielikuvat nyt vain sattuvat olemaan tuollaiset. Seurakuntalaiset ovat jo pitkään äänestäneet jaloillaan, ja pappi pääsee myös ensi sunnuntaina saarnaamaan lähes tyhjälle salille.

Mikä sitten vetäisi ihmisiä messuun? Jotain erityistä pitäisi olla. Olisiko vastaus karismaatikkopapissa, joka taistelee itse saatanaa vastaan? Sen saatanan voi sitten voittaa, kun antaa riihikuivaa rahaa kolehtiin ja saa takuuvarman olon hurskaudesta. Vai olisiko se sittenkin suomalaisen nuoren miehen mielenalaan sopiva örisevä metallimusiikkimessu, jossa voi vetää heavysukkahousut jalkaan ja soittaa ilmakitaraa? Vai sateenkaarimessu, jossa voi olla ihmisten kanssa ilman muiden hyljeksintää? Haluamme messuiltamme kokemuksia, haluamme jotain erilaista. Sellaista mikä on yhteisöllistä, mutta silti omaan maailmankuvaan kohdennettua.

Muutosta messuissa on jo tapahtunut. Hartauksia ja jumalanpalveluksia voi nyt jo seurata televisiosta tai netistä. Kolehdin voi toivottavasti tulevaisuudessa maksaa kortilla tai netissä ja jopa itselleen sopivaan kohteeseen. Jostain syystä radiolähetystyö jossain pöpelikössä ei aina jaksa kiinnostaa yhtä paljon kuin esimerkiksi oman seurakunnan köyhien lasten avustaminen.

Itse en ylläty musiikillisesti nykypäivään astuneiden pop- tai metallimessujen suosiosta. Ne ovat uutta suuntausta ja todellista jumalanpalvelusuudistusta. Ihmisiä ei saada messuun pienillä kosmeettisilla muutoksilla, jotka papisto tekee toimistossaan virka-aikana. Muutos alkaa nykyhetkessä elävästä seurakuntalaisesta, joka alkaa toteuttaa palvelustaan omin keinoin eikä tyydy hänelle valmiiksi tarjottuun rooliin.

Kukahan sitten vielä uskaltaisi tehdä pysyviä muutoksia seurakuntien messuaikaan, kun ei millään jaksaisi vääntää itseään kymmeneksi kirkonmäelle? Ja turha muuten minulle urputtaa laiskottelusta, kun 97 prosenttia seurakunnan jäsenistä tekee kanssani samoin. Onhan se nyt, hyvä tavaton sentään, pyhäpäivä.