Sivun toiminnot

Nolojen tilanteiden pariisilaismies

Binder1_Page_12_Image_0001.jpg

Mies ei halua sitoutua eikä jäädä ulkopuolelle. Ongelmia tuottavat paitsi ravintolatilauksen tekeminen, hissimatka, jäähyväiset julkisella paikalla ja suhde appiukkoon, myös pelkät muiden odotukset. Mistä tahansa asiasta voi tulla hänelle miltei ylitsepääsemätön ongelma. Muiden kiinnostuksen kohteena oleminen sotkee välittömästi sielun pasmat.

Tuntuuko tutulta?

Mutta miten tilanteet laukeavat, siinä on ranskalaisen Serge Joncourin pienien novellien ydin. Hyvä kertoja saa jännitettä ja jännitystä aikaan vaikkapa siitä, miten kahvin tilaaminen onnistuu, miten vältytään kohtaamasta lehtimyyjä tai miten kerrotaan tyttöystävälle, että suhde on ohi.

Juuri suomennetun Joncourin kirjan Tukalia tilanteita (Atena 2007) päähenkilö on besserwisser-mies, joka yrittää selvitä lamaannuttavan itsetietoisesta elämästään.

Tukalien tilanteiden miehestä tulee väistämättä mieleen Nolojen tilanteiden mies. Eikä ole sattumaa, että Rowan Atkinson on saanut puoli maailmaa polvilleen Mr. Bean –hahmollaan. Meissä kaikissa taitaa asua pieni neurootikko.

Molemmat "tilanteiden" miehet elävät kaupunkilaiselämää, johon liittyy riittävästi sivistystä, puolituttuja, joutilaisuutta ja muita itsetarkkailua ruokkivia aineksia. Molempien miesten koomisuus rakentuu pohjimmiltaan neuroosien kanssa käytävään alituiseen kamppailuun.

Joncourin kirjan pariisilainen elämänmuoto on realistisesti ja tarkasti kuvattua, puhumattakaan erittäin uskottavasta päähenkilön sisäisestä todellisuudesta. Hänen koettelemuksensa saavat lukijan tuntemaan myötähäpeää, ja pahimmillaan — usein — ne aiheuttavat samastumista.

Tällaisia asioita ei yleensä sanota ääneen.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...