Millaista oli muksukirkossa?
Kuutisenkymmentä lasta ja muutama aikuinen kokoontui muksukirkkoon, joka pidettiin Hämeenkylässä torstaina 1. marraskuuta.
Lassi Sevanto, 4
Onko Hämeenkylän kirkko sinulle tuttu paikka?
— Olen käynyt täällä monta kertaa, kymmeniä, ehkä satoja kertoja. Yhdessä esityksessä olin paimen. Lampaat olivat villaisia ja karvaisia. Tulin kirkolle hoitopaikasta Tuulikin kanssa. Tänne tuli myös Roope, joka on samassa hoitopaikassa ja joka on viisi vuotta vanha. Me istuttiin toisten lasten kanssa samassa penkissä. Pienempi hoitolapsi Antti istui Tuulikin vieressä.
Mitä muksukirkossa tapahtui?
— Kanttorin nimi on Pekka ja se soitti pianoa. Heti prätkähti mieleen, että vaarikin on Pekka. Se on minun isän isäni Kuopiossa. Pappi sytytti neljä kynttilää. Yksi niistä oli hautakynttilä. Pikkualttarilla ja vähän lattiallakin oli myös syksyn lehtiä.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Antaisin vaikka kymmenen pistettä. Mutta jos ei voi, niin täydet pisteet 5. Parasta oli, kun pääsi itse sytyttämään kynttilän.
Sonja Annala, 4
Onko Hämeenkylän kirkko sinulle tuttu paikka?
— Meiltä kotoa on tänne kirkkoon lyhyt matka. Vain muutamia satoja metrejä, sanoo äiti. Olen käynyt kirkossa monta kertaa ennenkin. Käyn päiväkerhossa tiistaina ja torstaina, ja perhekerhossa keskiviikkona. Myös meidän äiti Sirpa oli kirkossa, ja hoitotyttö Anni myös. Aamulla veimme ensin veljeni Teemun autolla eskariin. Teemu ei voinut kävellä, kun sen jalka on kipeä.
Mitä muksukirkossa tapahtui?
— Me käytiin sytyttämässä kynttilöitä, ja laulettiin vähän. Jumalan kämmenellä -laulu on minulle tuttu, muut laulut eivät olleet. Pappi puhui, ja aika paljon.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Annan paljon pisteitä, vaikka 4. Parasta oli laulaminen, mutta tykkäsin muutenkin.
Anna-Kaisa, Inkala, 34
Miten valmistauduit muksukirkkoon, pappi Anna-Kaisa Inkala?
— Muksukirkkoa suunniteltiin lapsityön tiimissä, jossa tuli paljon ideoita. Niiden pohjalta syntyi tilaisuuden rakenne ja puheeni sisältö. Järjestelytehtäviä hoitivat lastenohjaaja Eija Lindholm ja pyhäkoulusihteeri Irmeli Hendrell.
Mitä muksukirkossa tapahtui?
— Lapsia tuli kirkkoon enemmän kuin edelliskerralla. Sadesäästä huolimatta lapsiryhmiä oli lähtenyt liikkeelle myös päiväkodeista, kävellen niin kuin aina. Kanttori Pekka Soranummi soitti Mun kanteleeni –teemaa niin pitkään, että kaikki saivat sytytettyä kynttilänsä. Lasten ilmeistä näki, miten he eläytyivät tilanteeseen. Se tuotti iloa, ja on paras kiitos. Muksukirkosta tuli oikein kaunis, herkkä hetki.
Pisteillä 1–5, miten tilaisuus onnistui?
— Aina ei kaikki mene yhtä hyvin kuin nyt. Siksi on pakko antaa 5 pistettä. Ei oikein voi vaatia itseltäänkään enempää. Etukäteen vähän jännitti, miten kynttilöiden sytyttäminen onnistuu, mutta se sujui keskittyneesti ja turvallisesti.

