Sivun toiminnot

Muiden hyväksi

Emma-Maria Laukkosen mielestä on törkeää, että niin monet joutuvat elämään epäinhimillisissä oloissa.

Emma-Maria Laukkonen, 17, suorittaa parhaillaan kaksoistutkintoa Kauppiaitten kauppaoppilaitoksessa Martinlaaksossa ja Vantaan aikuislukiossa. Osa ylioppilaskirjoituksista on jo suoritettuna. Tavoitteena on, että ensi keväänä hänestä leivotaan sekä merkonomi että ylioppilas.

Vantaanlaaksossa asuva Emma-Maria on opinahjossaan monessa mukana. Hän edustaa luokkaansa eri toimikunnissa ja toimii Kauppaoppilaitoksen Kiltakunnan varapuheenjohtajana.

Kiltakunnan edustajana Emma-Maria on mukana myös vantaalaisissa oppilaitoksissa toteutettavassa Tavoittele unelmaa –tapahtumassa. Juha Tapion konserttikiertueen tarkoitus on avata nuorten silmiä Ugandan arjelle ja kehitysyhteistyölle. Kiertueen järjestävät Kirkon Ulkomaanapu ja Changemaker-verkosto yhteistyössä kunkin oppilaitoksen kanssa, ja sen kustantavat Vantaan seurakunnat.

Mahdollisuus auttaa

Emma-Marian mielestä Tavoittele unelmaa –tapahtuma on hyvä esimerkki siitä, että kehitysmaita voi auttaa muutenkin kuin rahaa antamalla.

— Kun oppilaitospappi Jukka-Mikko Karjalainen otti asian tiimoilta yhteyttä, olimme heti innostuneita. On hienoa, että auttaa voi myös järjestämällä tällaisia tapahtumia, joilla voidaan jakaa tietoa ja kannustaa muita mukaan joko lahjoittamaan tai muulla tavoin. On tärkeää kohdata nuoret oikein.

Emma-Marian mukaan koulussa ei ole saanut kovinkaan paljon tietoa kolmannen maailman asioista.

— Minua kiinnostavat ilmastonmuutos ja sen tyyppiset asiat. Monet opiskelijat ovat helposti tyytymättömiä omiin asioihinsa, eivätkä sitten jaksa enää kiinnostua muiden ongelmista, hän toteaa.

Tapahtumaviikolla koulussa on esillä myös ulkoministeriön Tavoittele unelmaa –näyttely, joka kuvaa YK:n vuosituhattavoitteita nuorten elämässä.

— Näyttelyssä voi rauhassa tutustua näihin asioihin. Minusta meidän pitää satsata kansainvälisten perusoikeuksien toteutumiseen. Onhan se törkeää, että niin monet joutuvat elämään epäinhimillisissä oloissa.

Ihanaa elämää

Emma-Maria kertoo menneensä jo yläasteella mukaan oppilaskunnan toimintaan.

— Olen päässyt osallistumaan monenmoisiin projekteihin ja oppinut uutta. Viime keväänä olin järjestämässä opiskelijaristeilyä. On mukavaa toimia muiden hyväksi, ja oli hauska, kun porukka tuli laivalla kiittämään järjestelyistä.

— Luulen ja toivon, että opiskelijatoiminnasta on hyötyä myös tulevaa työuraa ajatellen. Ainakin tässä on saanut kokemusta siitä, miten saada toisia innostettua mukaan toimintaan. Ja tietenkin myös siitä, mitä virheitä ei kannata tehdä.

Millaista tämän päivän opiskelijaelämä oikein on?

— Aivan ihanaa, Emma-Maria huudahtaa.

— Työelämässä ei välttämättä pääse enää yhtä monipuolisiin projekteihin mukaan, hän huomauttaa.

Yrittäjyys verissä

Ehtiväinen nuori nainen käy opintojen ohessa töissä kukkakaupassa Helsingin keskustassa.

— Kaipaan sosiaalista kanssakäymistä, ja kukkakaupassa talous ja ihmiset yhdistyvät. Ja sitä paitsi nautin asiakaspalvelusta! Emma-Maria toteaa.

Kukkakauppias on ammatti, jossa hän näkee itsensä isonakin. Tai sitten pitopalveluyrittäjänä, mutta yrittäjänä kuitenkin. Kauppaopistossa Emma-Maria valitsi taloushallinnon linjan, koska ajatteli alan tiedoista olevan hyötyä joka tapauksessa.

— Haluan työhön, jossa saa käyttää sekä päätä että käsiä ja jossa saa olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Kun olin pidempään poissa kukkakaupasta, minun oli jo ikävä asiakkaita.

Yrittämisen mallin Emma-Maria on saanut isovanhemmiltaan, jotka ovat toimineet monitoimiyrittäjinä. Valmistumisen jälkeisiin tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu lähteä ulkomaille töihin tai jatko-opintoihin — uusia elämyksiä hakemaan.

Juha Tapion Tavoittele unelmaa -kiertue vantaalaisissa ammattikorkeakouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa 8.–12.10.

Eila Jaakola
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...