Vanhusten asiat kuntoon
Valtakunnallisen vanhusten viikon teema on "Ikääntyminen arvoonsa". Toivon mukaan viikko herättää keskustelua siitä, miten teemasta tehtäisiin oikeasti totta.
Suomessa on viime vuosina puhuttu paljon vanhusten kohtelusta hoitolaitoksissa ja kunnallisen kotihoidon resurssipulasta. Viikon uutisia seuratessa tuntuu kuitenkin siltä, että paljosta puheesta on seurannut vähän käytännön tuloksia. Yhä löytyy sairaaloita, joissa säästetään hoitajien lukumäärässä ja jätetään vanhukset makaamaan vaipoissaan, ja kuntia, joissa kotihoitajan ohjelmaan mahdutetaan 20 vanhusta päivässä. Voi olla, että vanhus saa ruokaa, mutta inhimillisestä hoidosta on tällaisissa tilanteissa turha puhua. Eikä vika suinkaan ole pienellä palkalla työtään tekevien hoitajien, vaan asioista päättävien.
Mistä löytyisi päättäjiä, jotka sitoutuvat viimein tekemään asioille jotakin? Jos homma on rahasta kiinni, niin maanantaina ilmestyi Kelan mielipidetutkimus, jonka mukaan suomalaiset ovat valmiita maksamaan jopa korkeampia veroja, kunhan terveydenhuolto saadaan kuntoon. Moni kyselyyn vastannut on varmaan ajatellut yhtenä esimerkkinä vanhusten hoitoa. Toki voi olla niinkin, että jo resursseja uudelleen kohdentamalla tilannetta saataisiin korjattua.
Vantaalla vanhusväestöä on vielä vähän. Tuoreen tilastokatsauksen mukaan 65 vuotta täyttäneitä on vantaalaisista 10,4 prosenttia, mutta monet heistä ovat virkeitä eläkeläisiä ja aktiivisesti mukana vapaaehtoistyössä ja harrastustoiminnassa. Yli 75-vuotiaita on vain 3,7 prosenttia vantaalaisista. Vuonna 2030 kuitenkin joka viides vantaalainen on yli 65-vuotias. Mitenkähän heistä silloin huolehditaan?
Jokainen meistä vanhenee ja varmaan toivoo, että elämä silloin olisi ihmisarvoista. Ihmisarvo ei varmaankaan toteudu siellä, missä vanhus pidetään lähinnä hengissä, mutta hoitajilla ei ole aikaa pysähtyä hänen luokseen kysymään kuulumisia. Toisaalta vastuuta ei pidä sälyttää yksin yhteiskunnalle. Kannattaa kysyä itseltään, onko lähipiirissäni joku vanhus, jonka luona voisin käydä tai jota voisin muistaa puhelinsoitolla.

