Herra, jo lapsena sain tuntea temppelisi rauhan. Äitini helmassa opin tuntemaan pyhyytesi. Villeimmät nuoruusvuoteni eivät peitonneet kaipuuta temppeliisi.

Pyhään huoneeseesi olen monesti näinä raskaina keski-iän vuosina paennut tätä mieletöntä maailmaa. Pyhäaamun rauha on tehnyt tehtävänsä. Se on ollut kuin keväinen sade kuivaan maahan. Olen saanut virvoittautua Henkesi läsnäolosta. Luterilaisuus on sopinut minulle, se on ollut puhdas ja karun kaunis kuin kainuulainen luonto. Olen ollut onnellinen.

Mutta nyt on onneni tipotiessään, synkät pilvet peittävät taivaan. Silmäni täyttyvät kyynelistä, kun katson mitä he ovat tehneet pyhälle huoneellesi. Yksi on palanut raunioiksi ja toisen he ovat vuoranneet epäjumalilla.

Minua oksettaa, kun Buddhan kammottavat silmät tuijottavat minua alttarisi seinältä. Sinut Herrani ja Vapahtajani he ovat panneet yhdeksi muiden joukkoon. Niin kuin sinä siihen joukkioon kuuluisit. Mutta he erehtyvät pahasti. Et sinä sinne kuulu, eikä tuo joukkio huoneeseesi.

Minulla ei ole enää paikkaa minne menisin.