Muistatko Savilinnun?
Nostokurki ja muita levyjä. SKY 2007.
1960- ja 70-luvuilla elettiin maailmassa suuren laululiikkeen aikaa, ja moni meistä riemuitsi siitä, että myös kirkon penkkejä ravistelivat uudet tuulet, kannanotot yhteiskunnallisiin ongelmiin ja tietoisuus kotimaan ja muiden maiden köyhien todellisuudesta.
Tuon ajan kantaaottavia hengellisiä lauluja edustaa Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) julkaisema tuore kokoomalevy Nostokurki ja muita levyjä. Siltä löytyvät muun muassa iki-ihanat hitit Savilintu ja Ylösnousemusballadi.
Heikki Laitinen, Timo Ruottinen, Markku Kilpiö ja Mikko Heikka, Sataset ja Neutraalit ovat näiden laulujen takana. Materiaali ulottuu Uuden sanoman satamasta (1967) Piskuiseen laumaan (1980).
Aika on syönyt tehoa näiltä lauluilta. Aikanaan ne kuulostivat tuoreilta, nyt useimmiten vähän kömpelöiltä. Kapina tuntuu kesyltä, vaikka samat aiheet ja ongelmat toki ovat yhä ajankohtaisia. Sovitukset ja laulajien suoritukset keikkuvat epävireisinä. Mutta muistoja nämä laulut toki herättävät, ainakin minun sukupolveni ihmisissä.

