Aikoinaan Vantaan Päiväkummussa pidettiin perjantaisin nuorten yökahvilaa, jota olivat toteuttamassa seurakuntanuoret. Alueella oli silloin paljon juopottelevia nuoria, ja kahvilalla oli oma tehtävänsä ja paikkansa. Nuorten osallistuminen kahvilan toteutukseen oli tärkeää toiminnan kannalta. He olivat arvokasta työvoimaa ja tulkkeja nuorten maailmaan. Näitä nuoria kutsuttiin silloin kahvilan vastuunkantajiksi.

Meille sanotaan, että vastuunkantaminen on hieno ja hyvä asia. Tarvitsemme aina ihmisiä, jotka ottavat vastuuta asioista ja alkavat toimia, jotta yhteinen hyvä toteutuisi. Vastuullisuus lähimmäisistämme on varmaan yksi syy siihen, että emme ole vielä kuolleet sukupuuttoon.

Vastuullisuus alkaa kuitenkin painaa, jos siitä ei saa palkkiota tai sitä ei yksinkertaisesti huomata ja anneta kiitosta. Nykyisin vastuuta kaadetaan päällemme kaikesta mahdollisesta, ja se voi muuttua mielessämme syyllistäväksi. Vastuunkantaminen antaa varmasti hetkellisen hyvän mielen, mutta pidemmällä ajalla se turruttaa ja laiskistuttaa.

Päiväkummun yökahvilan suureksi kysymykseksi nousi se, miksi vanhemmat eivät ottaneet vastuuta nuoristaan tai juopottelevat nuoret vastuuta itsestään ja teoistaan. Tänä päivänä kysyn, miksi suuryritykset eivät ota vastuuta luonnon tuhoamisesta tai valtioiden päättäjät sotien aloittamisesta. Miksi vastuu heitetään ylhäältä alas silloin, kun se käy liian vaikeaksi? Kun emme tiedä mitä toinen tarkoittaa vastuullisuudella, voimme tulla huijatuiksi ja saatamme jopa ylläpitää päättäjien vastuuttomuutta.

Vapaaehtoisessa vastuunkantamisessa paras juttu on se, että teen kun itse jaksan ja kykenen omasta vapaasta tahdostani jakamaan jotain toisen kanssa. Se tuottaa hyvää oloa ja on palkitsevaa, eikä siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä.