Elämä on matka, tie, joka meidän tulee kulkea. Koska emme tiedä etukäteen, millainen tiemme on, luomme siitä mitä erilaisempia odotuksia. Kun sitten kerta toisensa jälkeen huomaamme, etteivät odotuksemme täyty, petymme. Mutta mihin me oikeastaan petymme?

Oman ansani olen löytänyt egostani. Olen rukoillut Jumalan tahtona elämää, johon ei kuuluisi pelkoa, kipua, huolta eikä ainaista varuillaan oloa. Himpun verran iloa ja onneakin haluaisin. Kun helpotusta ei sitten kuulukaan, petyn Jumalaan ja otan elämäni ohjat omiin käsiini.

Ja juuri tätä egoni ja sitä ruokkiva omavoimaisuuden paholainen toivovatkin. Pahan pyrkimys on epäpersonoida meidät, erottaa meidät sielustamme, häiritä minän rakentumista ja vaivuttaa meidät mekaanisuuden uneen.

Egon ohjaamalle tielle joutuminen on tosi raskasta ja rankaa, tiedän sen kokemuksestani. Onneksi on toinenkin, sielun ohjaama elämän tie. Sielun ohjatessa elämää egon ote kirpoaa, sielu saa tilaa ja ihminen alkaa ohjautua elämän keskuksesta, Jumalan läsnäolosta käsin.

Ovena Jumalan läsnäoloon on hiljainen ru-kous, nöyrtyminen ja sielun ohjaukseen suostuminen. Kyseessä on elämän merkittävin valinta: suostunko elämään ja matkaamaan elämäni kehältä sen keskukseen?

"Hyvä Jumala, saata minut tielle, joka johtaa elämäni keskukseen. Vapauta minut epäaitoudestani ja egoni ruokkimisesta. Tahdon elää sielun ohjaamaa elämää. Auta minua oivaltamaan, mitä se käytännössä tarkoittaa ja minkä elämässäni tulee muuttua."