Sivun toiminnot

Korson seurakunta ei tue SLEY:n lähetystyötä

Korson seurakuntaneuvosto päätti yksimielisesti lopettaa toistaiseksi Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen (SLEY) lähetystyön tukemisen. Syynä on järjestön tiukka naispappeuskanta.

— Korson seurakunta ei tue sellaisen järjestön lähetystyötä, joka sekä kotimaassa että ulkomailla edustaa naispappeuteen kielteisesti suhtautuvaa näkemystä, kertoo seurakunnan kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen.

Korson seurakunnalla oli vielä vuosikymmenen vaihtuessa nimikkosopimus SLEY:n kautta tapahtuvan lähetystyön tukemisesta. Sen jälkeen seurakunnan tuki järjestölle on pienentynyt muutamaan sataan euroon. Seurakuntaneuvoston päätös on periaatteellinen kannanotto, joka on lähetetty tiedoksi SLEY:lle.

Vantaalla on seitsemän seurakuntaa, joista viisi on myöntänyt tänä vuonna SLEY:n lähetystyöhön yhteensä lähes 30 000 euroa. Ruotsinkielisessä seurakunnassa ei vielä ole keskusteltu tämän vuoden määrärahoista.

Vantaan seurakunnat tukee seurakuntien jakaman osuuden lisäksi kirkon eri lähetysjärjestöjä myös yhteisestä määrärahasta. Se on jaettu samassa suhteessa kuin järjestön vapaaehtoinen kannatus on Vantaalla. Ensi vuoden budjettia ei ole vielä käsitelty seurakuntien päättävissä. Pitäisikö tätä yhteistä määrärahaa, josta SLEY viime vuonna sai vajaat 16 000 euroa, vielä pohtia?

— Pääkaupunkiseudun seurakunnat tekevät yhteistyötä. Helsingin seurakuntayhtymä on tehnyt tiedustelun eri lähetysjärjestöjen suhtautumisesta naispappeuteen. Saamme selvityksen käyttöömme. Sillä voi olla vaikutusta siihen, miten määrärahoja jaetaan eri järjestöjen kautta. Lähetystyötä tuemme niin kuin ennenkin, mutta siitä, mitä kautta se tapahtuu, varmasti keskustellaan, selvittää Kinnunen, joka on myös Vantaan seurakuntien yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja.

Helsingin seurakunnat ei huhtikuussa myöntänyt SLEY:lle sen anomaa 30 000 euroa harkinnanvaraista avustusta, koska järjestössä on työntekijöitä, jotka eivät suostu yhteistyöhön naispuolisten pappien kanssa.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...