Sivun toiminnot

Hyvä hoito saa maksaa

Lauri 1-06 nettiin_Page_03_Image_0009.jpg

Ylisten kuntoutuskeskuksessa ja Lehtimäen opistossa tapahtuneet kehitysvammaisten kuolemat saattavat olla yksittäistapauksia, mutta sillä ei saa lakaista keskustelua maton alle. Kyse on ihmisarvosta, inhimillisyydestä ja hyvästä hoidosta, johon yhteiskunnalla pitää olla varaa.

Vammaisten järjestöt ovat olleet syystä järkyttyneitä kehitysvammaisten surmista ja katsovat, että vammaisten ihmisoikeuksia poljetaan laitoksissa. Asiaan on otettu kantaa sekä tiukkasävyisillä lausunnoilla että tiistaisella mielenosoituksella eduskuntatalon edustalla. Kehitysvammaisten liiton mukaan vammaisten oikeusturva ja henki ovat vaarassa niin kauan kuin päättäjät eivät ota laitosten resurssipulaa vakavasti. Hoitolaitosten viranomaisvalvonnan puutetta on kritisoinut vammaisjärjestöjen lisäksi myös eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio.

Suuri osa laitosten henkilökunnasta on varmasti ammattitaitoista ja työhönsä inhimillisesti suhtautuvaa väkeä. Ilmeisesti joukkoon kuitenkin mahtuu myös alalle sopimattomia, minkä vuoksi valintakriteerejä on tiukennettava eikä rikosrekisteriotteen vaatiminenkaan olisi haitaksi.

Keskustelu on laajentunut kehitysvammaisten hoidosta myös muihin ihmisryhmiin, jotka eivät pysty pitämään ääntä omasta puolestaan. Myös vanhukset, erityisesti dementikot, joutuvat kärsimään tehoyhteiskunnan säästölinjasta, jossa inhimillisyydestä tingitään rahan vuoksi. Hyvää hoitoa vaaditaan suureen ääneen, mutta seuraavalla viikolla vaaditaankin jo säästöjä ja veronkevennyksiä tai esitetään, että yksityistämällä kaikki ongelmat ratkeavat.

Yhteiskunnan arvo mitataan sillä, miten se huolehtii heikoimmistaan. Sekä lehtiotsikoista että suomalaisten arkikokemuksista päätellen jotain on pielessä. Pelkkä rahan syöttäminen terveydenhuoltoon ei ongelmia ratkaise, mutta siellä missä on pulaa hoitajista, tarvitaan myös rahaa. Jos kunnat eivät pysty hommaa hoitamaan, valtiovallan pitäisi tehdä jotakin.

Hyvään hoitoon kuuluu se, että hoitajilla on aikaa pysähtyä ihmisen luo, eikä vain juosta potilaan luota toisen luo ja miettiä, miten jaksaa seuraavaan päivään. Päättäjien ja meidän veronmaksajien kannattaa muistaa, että jokainen meistä on joskus hyvän hoidon tarpeessa.

Pauli Juusela, päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...