Kerrataanpas nyt vielä: Naze Aghai, iranilainen kurdi, haki turvapaikkaa Suomesta, ja Turun Mikaelin seurakunta tarjosi hänelle suojaa kesäkuun alusta lähtien. On ollut selvää, että Aghai pelkää henkensä puolesta. Onhan hän toiminut kuriirina vasemmistolaisessa sissiliikkeessä, joka on kielletty Iranissa. Poliisi otti hänet huostaansa ja nyt ollaan tilanteessa, jossa Ulkomaalaisvirasto aikoo palauttaa Aghain takaisin kotimaahansa. Moni pelkää, että se on hänelle kuolemantuomio.

Tieto Ulkomaalaisviraston päätöksestä Aghain palauttamisesta tuli monille järkytyksenä. Näinkö toimii Suomen valtio? Entä mikä on kirkon tehtävä? Voiko kirkko menetellä lain vastaisesti? Vähäisen oikeustajuni mukaan kaikkien lakien yläpuolella on ihmishenki. Mikään laki ei voi olla sellainen jossa ihminen joutuu pelkäämään henkensä puolesta.

Ulkomaalaisvirasto toimi varmasti kuten on tähänkin saakka toiminut käännytyspäätöksissään. Ainoan poikkeuksen Naze Aghain tilanteessa tekee julkisuus, ja vielä vahvasti kirkollinen julkisuus. Hänestä on tullut lähimmäisenrakkauden vertauskuva. Kolkolta tuntuva virasto ei tainnut ottaa huomioon tätä symboliarvoa ja julkisuutta. Jos Aghaille nyt tapahtuu jotain kotimaassaan, hänet vangitaan tai pahimmassa tapauksessa hänen henkeään uhataan, niin silloin Ulkomaalaisvirasto joutuu vastaamaan teoistaan.

Mikaelin seurakunnan ja myös koko kirkon tehtävänä on varmistaa, että Aghain tilanteesta ollaan selvillä myös rajojen ulkopuolella. Lähimmäisestä välittäminen ei saa loppua tähän, vaan on mentävä loppuun asti.

Ortodoksipappi Heikki Huttunen kirjoittaa Kirkko turvapaikkana –oppaassa näin: "Lähimmäisen palveleminen ei ole seurausta vakaumuksesta, vaan osa itse uskon salaisuutta, Jumalan kohtaamista. Turvaa tarvitsevan kanssaihmisen hahmossa itse Kristus on ovellamme, luonamme, kohdattavanamme."

Meillä kristityillä on valta tehdä muutoksia, niitä muutoksia jotka puolustavat inhimillisyyttä ja lähimmäisenrakkautta.