Omakotitalon pihassa istutukset kohoavat korkealle. Ne toimivat oivana kulissina runoudesta puhumiselle. Talon isäntä, runoilija Jyrki Kiiskinen, on alansa tunnetuimpia tekijöitä Suomessa.

Aikaa on jo ehtinyt vierähtää siitä, kun Kiiskinen omien sanojensa mukaan "nuorena, vihaisena miehenä" kippasi sänkynsä alla olleen pahvilaatikon kustantajalle. Sinne kertyneistä teksteistä julkaistiin hänen esikoiskokoelmansa Runoilija vaaran rinteellä (Art House 1989).

Runojen vastaanotto oli ristiriitaista. Kiiskisen runoja kutsuttiin milloin uudistaviksi milloin punk-henkisiksi. Sittemmin hän on tullut tunnetuksi kirjoittajana, joka tarttuu ennakkoluulottomasti eri aihepiireihin.

Mutta mitä kuuluu runoilijan arkeen nyt?

— Elantoni rakentuu pienistä puroista. Teen paljon erilaisia kirjoitustöitä, kertoo Kiiskinen.

Häneltä on ilmestynyt viisi runokokoelmaa, kolme romaania sekä lastenkirjoja, käännöksiä ja lehtitekstejä.

— Jokainen työ asettaa omanlaisensa vaatimukset. Erityisesti proosaa kirjoitettaessa kulutetaan istumalihaksia.

— Toisaalta runojen parissa saattaa päätyä viettämään paljonkin aikaa. Sillä runoa ei voi pakottaa, vaan sen kieli syntyy omaa tahtiaan. Välillä voi kestää pitkäänkin harhaillessa ja langanpäätä etsiessä, ennen kuin kantava idea löytyy, Kiiskinen selventää.

Runoja ja eläintarinoita

Kiiskisen tuoreimman runokirjan Menopaluu (Tammi 2006) teemoja ovat menneen ja nykyisyyden välinen vuoropuhelu sekä muisti. Kun Kiiskinen kirjoitti kokoelman runoja, häntä kiinnosti erityisesti edistysusko ja maail-ma, jossa ihmetyksen aiheena olivat uudet keksinnöt, kuten autot ja lentokoneet.

— Vielä esimerkiksi 1970-luvulla oli vallalla tietynlainen usko parempaan maailmaan. Nykyään vastaavanlaisia illuusioita ei oikein ole, Kiiskinen pohtii.

Jotain uskosta parempaan maailmaan on kuitenkin ehkä säilynyt ainakin lastenkirjoissa. Kiiskisen omia lapsuudensuosikkeja olivat muun muassa muumit ja Nalle Puh.

Nyttemmin hän on kirjoittanut lapsille itsekin. Suosituissa Jänis ja Vanki -satukirjoissa päärooleissa seikkailevat jänis ja pesukarhu. Parivaljakon tuoreimpia edesottamuksia voi seurata jo kolmanteen osaansa ehtineen kirjasarjan teoksessa Jänis ja Vanki sukukokouksessa (Tammi 2006).

Nämä, kuten niin monet lastenkirjat, ovat saaneet alkunsa kirjailijan tarinoista omalle jälkikasvulleen.

— Lapsille on hauska kirjoittaa, kun saa vapaasti olla lapsellinen eikä tarvitse ottaa itseään liian vakavasti.

Kiiskisen lastenkirjoissa on mukana elämäniloa sekä absurdia huumoria.

— Huumorin avulla kokonaisuuteen voi enempiä saarnaamatta kätkeä myös opetuksen. Esimerkiksi, ettei aina tarvitse rynnätä puuta päin, vaan sen voi myös kiertää.

— Lastenkirjojeni jänis on vähän hyperaktiivinen ja pesukarhu taas viisas ja harkitsevainen, vaikka onkin ujo. Yhdessä kuitenkin uskalletaan elää, siinä missä erillään homma menisi vaikeaksi.

Vapauden saareke

Lapsilleen Kiiskinen on tietysti lukenut kotona ääneen. Sen lisäksi hän on lukenut erilaisissa tilaisuuksissa ääneen runojaan.

— Minusta on mukava olla vuorovaikutustilanteessa elävän yleisön kanssa. Tilaisuudet tarjoavat toisinaan myös mahdollisuuden testata vielä julkaisemattoman materiaalin vastaanottoa.

Lauantaina 8.9. Kiiskinen on mukana Runon suuri juhla –tapahtumassa, jossa yli neljäkymmentä suomalaista eturivin lyyrikkoa lukee tuotantoaan. Vaikka kyseessä on suuri tapahtuma, Kiiskinen uskoo, että runot ovat hyvin henkilökohtainen asia.

— Hienoa on, jos kuulija tai lukija voi runon kautta löytää sisältään itselleen tärkeitä asioita, hän toteaa.

Entä mitä mieltä kirjoittaja on runon asemasta ja suosiosta tällä hetkellä?

— Seuraan kyllä jonkin verran nykyrunouden kenttää, mutta luen nyt mielelläni ahkerasti niitä vanhempia klassikoita, jotka ovat aiemmin jääneet väliin, Kiiskinen mainitsee.

— Joka tapauksessa runous on kuningaslaji, joka elää ihan omaa elämäänsä. Luulen, ettei runoissa ole juurikaan kyse kaupallisuudesta, ja siksi niitä myös kirjoitetaan paljon. Runo on vähän kuin vapauden saareke maailmassa, jossa kaikki on pyritty tuotteistamaan.

Runon suuri juhla lauantaina 8.9. Helsingin Sanomatalon mediatorilla.