Oletko joskus kuiskannut jonkun korvaan: "Sydämeni sykkii sinulle"? Niihin sanoihin mahtuu paljon hellyyttä, kiintymystä ja uskollisuutta. On tärkeää kuulua jollekin.

Yllä oleva raamatunkohta on kuningas Hiskian vuodatus. Hän on parantunut ankarasta sairaudesta ja kiittää siitä Jumalaa. Hänen mielessään ovat vielä tuoreina sairauden tuskalliset päivät, yksinäisyys, ahdistus ja lohduttomuus. Kovia kokenut mies tunnustaa: "Sydämeni elää sinulle, Jumala."

Meidän ihmisten käsissä hienotkin asiat usein särkyvät. Unelmat menevät rikki. Se mikä on tärkeää, tärveltyy. Menetämme monta hyvää mahdollisuutta. Jumalan ihmeellisyys on siinä, että hän pystyy tekemään pahasta hyvää. Elämämme alamäestä voi tulla meille suurin siunaus, mahdottomuuksista mahdollisuuksia.

Milloin niin tapahtuu? Ajattelen, että näin käy silloin, kun me alamme luottaa Jumalaan. Kun me alamme odottaa kaikkea hyvää hänen kädestään. Ja kun otamme häneltä vastaan myös sen vaikean, jota elämässä kohtaamme. Vaikeuden jossakin ihmissuhteessa. Ahtaalle joutumisen taloudellisissa asioissa. Tai sisäisen autiomaataipaleen.

Alamme odottaa Jumalaa. Silmämme kääntyvät häntä kohti. Huokaamme vain: Taivaallinen Isä, kuulun sinulle. Juuri tänään ja tässä tilanteessa. Silloin katkeruuden kivi alkaa muuttua kiitoksen helmeksi.

Ensi sunnuntai on 15. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Kiitollisuus. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 65:2–6 tai Ps. 136:1–9, 25–26, Jes. 38:16–20, Ef. 5:15–20 ja Luuk. 17:11–19.