Tiedetään, tiedetään. On taantumuksellista ja tätimäistä marista suomalaisesta kännykkäkäyttäytymisestä ja -kulttuurista. Mutta sehän ei ole meitä tätejä ennenkään estänyt. Minun on aivan pakko päästä purkautumaan, ennen kuin pääsee tapahtumaan väkivallantekoja.

En nimittäin tiedä, pystynkö enää hillitsemään itseäni, kun seuraavan kerran joku puhelinriippuvainen vastaa kapulan kutsuun kesken teatteriesityksen. Enkä voi mennä itsestäni takuuseen, jos joudun vielä toiste kuuntelemaan 35 minuutin bussimatkan ajan seikkaperäistä selostusta leningin lyhentämisestä ja kaventamisesta. Suurin osa kännykkäsuomalaisista kun unohtaa sen teknisen yksityiskohdan, että se puhelin on siinä välissä juuri sitä varten, ettei tarvitse huutaa.

Kahdella viimeisellä Euroopan-matkalla olen oikein pysähtynyt ihmettelemään, mikä maiseman lisäksi on niin kovin toisenlaista kuin kotomaassa. No se, että roomalaiset ja geneveläiset puhuvat toisilleen eivätkä puhelimeen.

Näillä eurooppalaisilla tuntuu riittävän juttua kahvilanpöydissä ja bussinpenkeillä ilman teknistä apuvälinettä. Ihan puhelevat toisilleen ja ventovieraillekin.

Olenpa nähnyt sen ihmeenkin, että asialliseen liituraitaan sonnustautunut liikemies kaivaa katukahvilassa salkustaan kännykän sijaan sanomalehden. Juuri niin, sen paperisen version tiedonvälitystuotteesta.

Sanotaan, että suomalaiset ovat kännyköiden myötä oppineet puhumaan toisilleen. Nimenomaisesti toisilleen. Ei toisille. Niille samoillehan nuo tuntuvat teatteriesityksissä, busseissa ja katukahviloissa puhuvan kuin aina ennenkin. Ei koskaan niille toisille.

Puhe kyllä soljuu, kun kädessä on luuri. Omat kuulumiset huudetaan koko bussin tiedoksi, mutta naapurimatkustajalle ei saada kakaistua edes hyviä huomenia. Omat ja sukulaisten yksityisasiat jaetaan estoitta kaikelle kansalle, mutta small talk — sananmukaisesti pieni puhe — kariutuu kahvilapöydässä kurkunpäähän.

Kännykkään saa kasvatettua epäterveen suhteen aika helposti. Suorastaan takertuvan. Hiukan samaan malliin kuin joillekin tapahtuu ihmissuhteissa.

Jos puhelin kiehtoo enemmän kuin läsnä olevien ihmisolentojen seura, peli on aika lailla menetetty. Hoitoon kannattaa hakeutua nopeasti.