Kannattiko jonottaa?
Maanantaista 3.9. kello 9 lähtien vantaalaiset vihkiparit saattoivat varata vihkiaikoja ensi vuodeksi Pyhän Laurin kirkkoon. Varauksia tehtiin noin 150, ja melkein kaikki kesän vihkiajat menivät.
Heidi Räsänen, 29
Minkä hääpäivän halusitte?
— Tavoitteenamme oli saada vihkipäiväksi 23. elokuuta ja kellonajaksi jokin iltapäivän aika. Olemme alustavasti varanneet juhlatilaksi Seutulan VPK:n, jonne mahtuu vähän yli sata ihmistä.
— Pyhän Laurin kirkko oli alusta alkaen ainoa vaihtoehto vihkikirkoksi. Asumme Tikkurilassa. Muutin Vantaalle kolme vuotta sitten, mutta tiesin kirkon jo sitä ennen. Sulhaseni Jani Haapio on aina asunut Vantaalla.
Kuinka jonottaminen sujui?
— Tulimme jonottamaan yöllä kello 2.30. Mukana oli kahvia termospullossa ja leipiä, makuualustat ja makuupussit. Nukuttuakin tuli pari tuntia. Ilmoitimme etukäteen töihin, että tänä aamuna myöhästymme jonkin verran. Sisätiloihin päästiin jonottamaan kello 8. Tuntui, että jono papin puheille eteni kovin hitaasti. Edellämme taisi olla vain kymmenkunta varaajaa. Vasta kolmas meni sisään kello 9.10. Kaikki jonossa olevat yrittivät myös soittamalla varata aikaa, ja niin mekin teimme ja saimme haluamamme ajan.
Pisteillä 1–5, miten varaussysteemi toimi?
— Annan 3 pistettä. Varaaminen onnistui soittamalla. Etukäteen ei vain oikein osattu päättää, kumpi varauskäytäntö olisi varmempi.
Sören Harring, 25
Minkä hääpäivän halusitte?
— Tavoitteena oli 23. elokuuta. Jos kirkkoon olisi saanut vihkiaikoja 16. elokuuta, olisimme ottaneet sen. Se on kaksivuotiskihlajaispäivämme.
— Morsiameni Sara Grönmanin ukki on haudattu Pyhän Laurin kirkolle, ja haluamme kunnioittaa näin hänen muistoaan. Kirkko on mielestämme kaunis. Asumme Kartanonkoskella, vajaan kilometrin päässä kirkolta. Varaamme ensin kirkon, ja mietimme sitten juhlapaikkaa. Suunnitelmissa on suhteellisen pienet häät, noin viisikymmentä vierasta.
Kuinka jonottaminen sujui?
— Tulimme jonoon noin kello 8.15, ja jouduimme aluksi seisomaan ulkosalla. Saralla oli vapaapäivä, mutta minä olin menossa töihin iltavuoroon kello 14:ksi. Jonottaminen ei ollut hirveän pahaa, se meni ihan leppoisasti, vaikka en yleensä pidä jonottamisesta. Pääsimme papin puheille noin kello 10.25. Sisällä olimme kolmesta viiteen minuuttia. Saimme haluamamme päivän.
Pisteillä 1–5, miten varaussysteemi toimi?
— Annan 3 pistettä. Loppujen lopuksi kaikki meni mukavasti. Ehkä olisi voinut olla useampi ihminen ottamassa vastaan jonottajia.
Hilkka Bärn, 59
Miten valmistauduit vihkiaikojen varaamiseen, toimistosihteeri Hilkka Bärn?
— Hoidan muulloinkin Pyhän Laurin kirkon ja Tikkurilan seurakunnan varauksia. Nyt varauksia ottivat puhelimessa vastaan myös seurakuntasihteeri Terttu Vehviläinen ja pastori Kari Mansikka. Päivystävänä pappina oli Kirsti Hildén. Etukäteen oli tiedotettu varausajasta ja myös siitä, että 9. ja 16. päivälle elokuuta ei varauksia anneta Laurin elojuhlien ja barokkiviikon takia.
Kuinka varausten vastaanottaminen sujui?
— Istuin puhelimessa yhtä päätä yhdeksästä puoleen päivään. Varaukset hoituivat nopeasti. Kysyn ensin päivän, ja sitten vasta nimitiedot. Lisäksi tarkistin, minkä Vantaan seurakunnan jäsenistä oli kyse. Nyt hoidettiin vain tilavaraus, pappi ja kanttori varataan erikseen, yleensä vihkiparin omasta seurakunnasta. Kerroin myös, että vihkiaika pitäisi varmistaa maaliskuussa. Se on tärkeää, jos tulee muutoksia tai peruutuksia. Niiden takia varattuja aikoja voidaan saada uudelleen käyttöön.
Pisteillä 1–5, miten varaussysteemi toimi?
— Annan 4,5 pistettä. Varaukset hoituivat nopeasti, ja yleensä ihmiset saivat sen päivän, minkä halusivat. Eivät kylläkään aina juuri sitä parasta iltapäiväaikaa.

