Pojan osa
Kolme taiteilijaa ja tanssiopiston pojat johdattavat poikien maailmaan.
Vantaan taidemuseon uudessa näyttelyssä miestaiteilijat tutkivat pojan kokemusmaailmaa ja mieheksi kasvamista. Isä/Poika/Pyhä/Henki-näyttelyssä on kuvataiteilija Antero Kahilan, kuvanveistäjä Tommi Toijan ja taidemaalari Anssi Törrösen töitä. Lisäksi näyttelyyn liittyy Vantaan tanssiopiston viiden esityksen sarja Pojan mieli, jonka koreografioista ja ohjauksesta vastaa Isto Turpeinen.
Antero Kahila käsittelee kolmiosaisessa valokuvateoksessaan Self-portrait with mourning dad äidin kuolemaa ja pojan kokemaa surua. Kahila itse menetti äitinsä 10-vuotiaana ja kertoo joutuneensa kohtaamaan kuoleman herättämät kysymykset ilman tukea. Leikeistä veden äärellä tuli oman olemassaolon tutkimista, virtaavasta vedestä katoavaisuuden symboli.
Kahilan kuuden suurikokoisen maalauksen sarja Reflections näyttää kaksi alastonta poikaa painiotteessa tummaa taustaa vasten. Paini olemassaolon kysymysten kanssa on totista, mutta vielä totisemmaksi se muuttuu iän karttuessa.
Siinä, missä Kahilan ote on jossakin määrin symbolistinen, Anssi Törrösen värikkäät maalaukset heittävät keskelle nuorten miesten karua ja kaunistelematonta arkea. Nämä pojat sammuvat kesken painin, makaavat raajat ojossa, selätettyinä, miehisen pelin uuvuttamina. Törrönen on myös maalannut sisätiloja, jotka henkivät tilapäisyyttä ja joissa ikuista pojanelämää elävät miehet voisivat asua.
Tommi Toijan keramiikkahahmoja on muutaman viime vuoden aikana saanut nähdä useammassakin näyttelyssä. Aina nuo mittasuhteiltaan kummalliset, pallopäiset pikkuihmiset onnistuvat hellyttämään. Välillä naurattaa, välillä tulee huoli pienen puolesta. Sikäli kun saviukkeleiden kohdalla voi puhua ruumiinkielestä, niin näiden ilmeet ja olemus kyllä ilmaisevat primitiivisiä tunteita ja reaktioita: innostusta, pelkoa, häpeää, ällistystä.
Isä/Poika/Pyhä/Henki-näyttely 22.12. saakka Vantaan taidemuseossa, Kilterinraitti 6

