Kynnyksiä ja kuiluja
Olen joskus ollut ihan kipsissä ja se on ollut kamalaa.
Paljon hankalampaa on kuitenkin, kun kipsissä on vain jalka. Kaaduttuani mökillä olen esimerkiksi sisäistänyt täysin, miksi vammaisjärjestön nimi on Kynnys ry. Kun liikkuu yhdellä jalalla sauvoilla tai pyörällisellä työtuolilla, koti on äkkiä täynnä kynnyksiä. Huoneesta toiseen siirtyminen vaatii ponnistusta, tavarat ovat aina väärässä paikassa, ja suihkussa käyminen on urheilusuoritus, jossa tarvitaan oikeaa ajoitusta, tekniikkaa ja keskittymistä — ja lisäksi vielä valmentaja-avustaja.
Kynnys ry. voisi yhtä hyvin olla myös Kuilu ry. Yhtäkkiä sänky onkin hirveän kaukana ikkunasta, sohvan ja pöydän väli kuin Grand Canyon ja parvekkeen kaide ylittämättömän railon takana. Kun porrasakrobatia ei ole hallinnassa, suurin kuilu on kuitenkin hissittömän talon kerroksissa asuvan yksijalkaisen ja ulkomaailman välillä. Kaupat, kirjastot ja kahvilat ovat kuin kaukana ulkomailla — sienimetsistä puhumattakaan.
Jos joku olisi aiemmin väittänyt, että käynnistä terveyskeskuksessa voi saada elämyksen, olisin hymähtänyt. Mutta totta se on: oltuani toista viikkoa vain kotona, käynti lääkärillä naapurilähiössä vastasi melkein Tukholman-matkaa. Piti laittaa tukka ja meikata! Näin autoja ja taloja! Juttelin vieraille ihmisille! Sain syödä ulkona — terveyskeskuksen ruokalassa. Ja sain ensi kerran ajaa ambulanssilla, mitä tutut lapset tulevat äärettömästi kadehtimaan.
Kipsikokemus ei ole harvinainen, mutta terveyteen ja vapauteen tottuneelle tyrmäävä. Lehtiuutiset vammaiskuljetusten puutteista ja hissittömissä taloissa asuvien vanhusten yksinäisyydestä eivät enää olekaan paperia, vaan puhuvat ihan oikeista ihmisistä. Tulee mieleen avainkysymys: entä jos minullakin olisi noin…
Matkattuani ylellisesti kantotuolissa portaita ylös ja alas kahden sairaankuljettajan käsivoimien varassa, olen valmis yllyttämään kaikkia terveitä lihastensa demokraattiseen jakamiseen. Vaan kuinka saada bodarit ja kotiensa vangit kohtaamaan? Voisiko kuntosaleille jättää tilauksia? Tai urheiluseuroihin?

