Nykyään erilaisia totuuksia tarjotaan melkein joka kadun kulmassa. Miltä se tuntuu?

—Onhan se hämmentävää, toteaa Jouni, 41.

— Minusta on hauskaa peilata omaa näkemystä tarjottuun näkemykseen ja käydä itseni kanssa filosofista keskustelua, kertoo Hanna, 28.

Uskontokasvatus- ja uskontodialogisihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen väittää nykyajan ihmisen olevan individualistinen uskontokuluttaja, joka etsii monipuolistuneesta tarjonnasta itselleen sopivaa maailmankatsomusta, tai oikeastaan sen palasia.

"Uskontopuzzlen rakentelu käy miltei kaikilta. Kun ei ole auktoriteettia tarkistamassa lopputulosta, yhteensopimattomista palasista ei tarvitse välittää. Kunhan tulos on omasta mielestä avarakatseinen, moderni, suvaitsevainen, kiehtova, kirjava ja ihan itse tehty — ite-uskontoa ite-taiteen tapaan", kirjoittaa Hiltunen tuoreessa kirjassaan Kaikki ja ei mitään — uskontojen markkinat.

Minun totuuteni

Nykyihmisen mielestä jokaisen on luotava maailmankatsomuksensa itse. Totuuden ei uskota olevan yleispätevää, vaan yksilöllistä "minun totuuttani". Hiltusen mukaan erilaisiin totuuksiin suhtaudutaan asenteella "ai sulla on tollanen näkemys, tosi kiva". Siksi oman totuuden levittämiseen perustuvaa lähetystyötä vieroksutaan.

— Vien vanhoja vaatteita mieluummin UFF:in kuin Fidan keräyslaatikkoon, vaikka Fidan laatikko olisi lähempänä, koska UFF:iin ei liity uskonnollisia kytköksiä, kuvailee Hanna lähetystyön suhteen käymäänsä kamppailua.

Hannan itsensä on helpompi yhtyä puheeseen maailmansielun ykseydestä kuin Jumalan rakkaudesta.

— Jos sanotaan, että Jumala on rakkaus, se sitoo ja rajoittaa enemmän, koska ymmärrän Jumalan käsitteen uskonnonopetuksesta ja kirkon sanomasta omaksumassani muotissa. Maailmansielu on hämärämpi käsite enkä ymmärrä, mihin se liittyy. Siksi voin tulkita käsitteen miten haluan, Hanna pohtii.

Kristiinan, 48, mielestä Jumalan on tunnuttava omalta.

— Ei Jumalaa voi nielaista toisten paketoimana. On avattava paketti ja katsottava, minkä näköinen se Jumala on. Saattaa huomata, että tarjottu Jumala on liian iso nielaistavaksi tai niin pieni, ettei siitä tule täyteen, hän kertoo ja jatkaa:

— Kymmenen vuotta sitten oli tarjolla kaiken maailman ihmeellisiä filosofioita, mutta koin, etten voi sitoa minuuttani mihinkään niistä, en voi vihkiytyä vaikkapa makrobiootikoksi. Jooga ei orjuuta millään tavalla. Se, mitä sen avulla löydän, on minun näköistäni.

Sitoutuminen johonkin tiettyyn yksittäiseen uskontoon tai näkemykseen ei olekaan tämän päivän hitti. Hiltusen mukaan tiivis elinyhteisö on korvautunut verkostoilla. Samanmielisiä haetaan netistä, kirjoista ja aikakauslehdistä.

Kiinnostavaa on, että omaehtoiset ihmiset, jotka "uskovat, mutta eri tavalla kuin kirkko opettaa" muodostavat yllättäen melko yhdenmukaisen ryhmän tai verkoston.

"Kollektiivinen individuaali ei tänään usko niin kuin kirkko opettaa vaan paremmin, omaehtoisemmin, yksilöllisemmin, eri lailla. Kuitenkin toisinuskominenkin seuraa aina yleisiä trendejä, malleja ja ihmisten verkostoja", valottaa Hiltunen kirjassaan.

Laurin, 28, mielestä uskontokuluttaminen on salakavalaa, sillä sitä saattaa harjoittaa huomaamattaan.

— Minun uskontokuluttamiseni on tosin rajoittunut yritykseen yhdistää kristinuskoa ja tieteisuskoa ja poimia kummastakin niitä ajatuksia, jotka tuntuvat jossakin kohdassa toimivan minun kannaltani paremmin. Uskonnollinen taustani on luterilaisuudessa ja työskentelen tieteen parissa.

Sittemmin Lauri on huomannut, ettei yhdistely johda mihinkään.

— Uskontoja on mahdotonta sovittaa yhteen hyväksymättä ensin ajatusta siitä, että kaiken on oltava suhteellista. Jos taas kaikki on suhteellista, mitään totuuksia ei enää voi olla olemassa ja itse etsintä on turhaa, koska mitään ei voida oikeasti löytää, Lauri selvittää.

Kristiina puolestaan on luopunut ajatuksesta, että hänen täytyisi tietää yleispätevä ja syvin totuus maailmankaikkeudesta.

— Minulla on mennyt valtavasti aikaa totuuden etsimiseen ja kaiken perässä hyppäämiseen. Kun luovuin totuuden löytämisen pakosta, osuin oman elämäni napakymppiin. Uskon kuitenkin, että on olemassa jokin syvä, salattu ja muuttumaton ulottuvuus. Minä lähestyn sitä nyt joogaamalla, joku toinen jollakin muulla tavalla, kertoo Kristiina korostaen joogan olevan vain menetelmä, ei uskonto.

Eheyttä etsimässä

Erilaisia ja keskenään kilpailevia maailmanselityksiä tarjotaan niin kirjoissa, lehdissä, televisiossa ja netissä kuin monenkirjavissa tilaisuuksissakin.

— Minulta ne menevät useimmiten ohi. Pohdin enemmän sitä, miten olla hyvä ihminen ja millaisia eettisiä valintoja tekisin jokapäiväisessä elämässä, sanoittaa Jouni monen nykyihmisen kokemusta.

Harvaa kiinnostaa, miten sielulle käy tuomiopäivänä. Hiltusen mukaan uskonto on tämänpuoleistunut ja puhuttelee nykyihmistä vain, jos se on osa "itsen ohjelmaa". Uskonnosta on oltava hyötyä, sen on oltava linjassa trendikkään minänrakennusohjelman kanssa.

"Sen avulla pitää voida yhä paremmin, tulla terveemmäksi, levollisemmaksi, keskittymiskykyisemmäksi, ehjemmin sukupuoliseksi, avarakatseisemmaksi, henkisemmäksi. Uskonnon avulla pitää päästä kosketuksiin oman aidon itsensä kanssa", Hiltunen kirjoittaa.

Kristiina kertoo omasta uskostaan osana eheytymisprosessia.

— Nuorena kristinusko piti minua pystyssä vaikeissa kotioloissa. Luinpa rippiraamatusta mitä hyvänsä, aina tuli parempi olo. Aikuisiällä kristillinen uskoni rupesi hajoamaan, koska en saanut siitä tukea psyykeni haurauteen. Olisin sortunut, jos en olisi löytänyt joogaa. Koin joogan avulla löytäneeni yhteyden siihen samaan, johon olin ollut yhteydessä jo teininä.

Myöskään Hannaa ei kiinnosta puhe pelastuksesta ja siitä, mitä on kuoleman jälkeen. Tuonpuoleisuuteen keskittyminen saattaa päinvastoin ahdistaa.

— Kun puhutaan vain hyvästä elämästä, on helppo olla samaa mieltä. Harrastan tae kwon doa, jossa lähtökohtana on rauha ja tasapaino itsen ja muiden välillä. Niin kauan kun ne ei kerro minulle muuta kuin lajiin liittyviä hyveitä, olen tyytyväinen. Rauha ja tasapaino ovat hyviä juttuja.

Missä on kirkon markkinarako?

Onko kristillisellä kirkolla mitään tarjottavaa näillä elämyksellisen ja itsensä löytämistä ja toteuttamista edistävän uskonnollisuuden markkinoilla?

"Hiljaisuuden viljely ja karismaattinen liike ottavat tahoillaan todesta yksilön ja tämän sisäisen kokemuksen", kirjoittaa Hiltunen.

Eri uskontoja tunteva Hiltunen on huomannut, että monissa uskonnoissa ja henkisissä liikkeissä opetetaan itsesiittoista jumalallistumista: ihmisen tulisi löytää jumala sisältään, omista voimistaan. Toisin on kristinuskossa, jonka omaleimainen tarjous uskontojen markkinoilla on lahjaksi saatava jumalallistuminen.

"Ihminen räpiköi ja Jumala toimii. Onneksemme hänen toimintansa on pelastavaa toimintaa valinnoistamme huolimatta", Hiltunen kuvailee.

Lauri on tehnyt vastaavan löydön.

— Eri uskonnot tarjoavat pohjimmiltaan vain eri muodoissa tapahtuvaa suorittamista, jonka varassa totuuksien löytäminen on. Olen kuitenkin joutunut kamppailujen kautta myöntämään, etten sellaiseen suorittamiseen kykene.

— Minulle on ollut vapauttavaa tajuta, että Jumala tietää minun olevan kykenemätön löytämään totuutta ja tuli juuri siksi ihmiseksi ja ilmoitti itsensä. Usko ja totuus eivät tällöin ole enää minun järkeni tai tunteitteni varassa, vaan lepäävät korkeammissa käsissä, Lauri kertoo ja jatkaa:

— Tämän uskon varassa saan kokoontua yhdessä toisten kanssa lepäämään Raamatun ja ehtoollisen äärelle, joissa Jumala kohtaa minut. Myös tieteellisen tutkimuksen tekemisestä tulee mielekkäämpää, kun sitä saa tehdä ihmetellen yhdessä Luojansa kanssa.

Hiltusen mukaan klassisen kristinuskon varassa voi sekä elää että kuolla. Ihmiset ovat palanneet siihen aina uudelleen kautta aikojen.

Jouni turvautuu kristinuskon Jumalaan nimenomaan siksi, ettei usko selviävänsä yksin sen enempää elämästä kuin kuolemastakaan.

— Olen monella tavalla syyllinen. Joudun elämään joka hetki omantuntoni kanssa. Nämä ovat isoja juttuja, jotka ajavat Jumalan luo, hän kertoo.

Jouni tajusi uskoon tullessaan, että kun kaikki on jo mennyt pieleen, ei menetä mitään, jos pyytää Jumalalta apua. Jumalaan hän onkin turvautunut sen jälkeen joka ikinen päivä, sillä epävarmuus kiusaa ja edelleen joutuu etsimään.

— Joskus tulee kuitenkin myös sellainen tunne, että Jumala näkee minut sekasotkuni keskellä. Silloin elämäni ongelmat menettävät merkityksensä, vaikka asiat eivät konkreettisesti muuttuisi miksikään.

Lähde: Pekka Yrjänä Hiltunen: Kaikki ja ei mitään — uskontojen markkinat. Kirjapaja 2007.

Miten suhtautua kilpaileviin uskontoyrityksiin?

Uskoipa ihminen sitten miten tahansa, hän joutuu kohtaamaan omasta näkemyksestään poikkeavia maailmankuvia.
Uskontoteologiassa on hahmoteltu erilaisia asennoitumismalleja muiden uskontojen kohtaamiseen:

Vain oma tie vie perille (eksklusivismi)

Näkemyksen mukaan vain oman uskonnon piirissä voi pelastua. Kristitty eksklusivisti uskoo, että yhteys Jumalaan löytyy vain Jeesuksen Kristuksen kautta — armosta. Muut uskonnot heijastavat arvokkaista piirteitään huolimatta ihmisen itsepetosta ja epäjumalanpalvelusta.

Oma tie vie perille parhaiten (inklusivismi)

Näkemyksen mukaan pelastuksen täyteys on läsnä vain omassa uskonnossa, jonka kehittymättömiä esiasteita muut uskonnot ovat. Kristitty inklusivisti ajattelee, että Kristus on Jumalan ohjeellinen ilmoitus, mutta myös kristinuskon ulkopuolella on mahdollista pelastua.

Perille on monta tietä (pluralismi)

Näkemyksen mukaan kaikki uskonnot ovat yhtä lailla pelastavia. Kristitty pluralisti etsii totuutta muiden uskontojen edustajien kanssa eikä pidä Kristusta ainoana totuutena ihmiskunnalle.

Tiet vievät eri suuntiin (postpluralismi)

Näkemyksessä kritisoidaan Perille on monta tietä –ajattelua. Postpluralistisen näkemyksen mukaan uskonnot ovat sovittamaton erilaisia ja niissä on keskenään ristiriitaisia totuusvaatimuksia. On siis suostuttava siihen, että kukin sitoutuu omaan totuuteensa ja että ne kilpailevat toistensa kanssa.

Uskonnot ovat superteorioita

Uskontokasvatus- ja uskontodialogisihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen yhtyy postpluralistiseen kritiikkiin ja pitää nykyaikana suosittua pluralistista näkemystä ongelmallisena. Hiltusen mukaan uskonnot ovat superteorioita eivätkä suvaitse taaksensa selittäviä teorioita. Jotta uskonto olisi uskonto, täytyy sen esittää jotain perustavanlaatuista ja luovuttamatonta, jota voidaan seurata ja jolle voidaan antautua.

Hiltusen mukaan suvaitsevaiseksi itsensä mieltävä pluralisti ei oikeastaan suvaitse yhtään uskontoa, sillä hän hyväksyy vain oman pluralistisen näkemyksensä uskonnoista. Kun pluralisti yrittää muodostaa eri uskonnoista uuden, uskonnot yhdistävän näkemyksen, hän joutuu hylkäämään yksittäisten uskontojen omat totuusvaatimukset ja tulee luoneeksi kokonaan uuden katsomuksen, joka on joko eksklusivistinen tai inklusivistinen.

"Onkohan olemassakaan muuta suvaitsevaisuutta kuin sellaista, joka sanoo: ’Suvaitsen sinua käytännössä — saat olla olemassa — mutta sydämessäni näen asiat toisin kuin sinä.’ Luulen, että ei", kirjoittaa Hiltunen.