Iranin kurdi Naze Aghai ja sudanilainen Anna Lado saivat kesällä seurakunnilta väliaikaisen turvapaikan, kunnes heidän turvapaikka- ja oleskelulupahakemuksensa käsitellään uudelleen.

Turun Mikaelin seurakunta ja Kuopion seurakunnat sovelsivat päätöksissään Suomen ekumeenisen neuvoston toukokuussa julkaisemia ohjeita. Niiden lähtökohta on, että kristillisen seurakunnan velvollisuus on kuunnella ja auttaa ihmistä, joka hengenvaaraan vedoten pyytää kirkolta apua.

Aghai kuuluu kiellettyyn äärivasemmistolaiseen puolueeseen ja uskoo joutuvansa vainotuksi poliittisen toimintansa vuoksi, mikäli hänet palautetaan Iraniin. Lado puolestaan pelkää joutuvansa kotimaassaan Sudanissa islamilaisen hallituksen vainon kohteeksi. Hänen isänsä, luterilainen pappi, on kadonnut.

Lisäksi Lado vetoaa inhimillisiin syihin: hän on Suomesta aiemmin turvapaikan saaneen sisarensa 4-vuotiaan tyttären huoltaja. Tytön äiti kuoli syöpään, ja Lado tuli Suomeen isän avuksi hoitamaan tyttöä.

Seurakunnat eivät ole piilotelleet pakolaisia, vaan heidän olinpaikkansa on koko ajan ollut viranomaisten tiedossa. Ladon asiaa ei ole vielä käsitelty uudelleen, mutta Aghai kävi viime viikolla Helsingissä Ulkomaalaisviraston kuulustelussa uuden turvapaikka-anomuksensa takia. Paluumatkalla poliisi pysäytti Aghaita kuljettaneen auton ja toimitti hänet Helsingin Metsälän säilöönottokeskukseen.

Tapaukset ovat herättäneet vilkasta keskustelua, jossa seurakunnat, ekumeeninen neuvosto ja kirkko ovat saaneet osakseen sekä kritiikkiä että ymmärrystä.

Ministeri tukee seurakuntia

Kriitikot ovat arvostelleet sitä, että seurakunnat asettuvat yksipuolisin tiedoin lain yläpuolelle. Ymmärtäjät ovat korostaneet sitä, että turvapaikkamenettelyssä on puutteita, eivätkä inhimilliset tekijät aina saa siinä tarpeeksi painoarvoa. Vääriä ratkaisuja saattaa tulla, vaikka oltaisiin kuinka huolellisia.

Maahanmuutto- ja Eurooppa-ministeri Astrid Thors arvioi Kotimaa-lehden haastattelussa heinäkuussa suojan antamisen hädässä olevalle olevan jopa "kirkollinen tehtävä". Juridisen turvapaikka-termin sijasta hän puhuisi kuitenkin mieluummin suojan tai turvan antamisesta, ja korostaa sitä, että viranomaisilta ei pimitetä tietoja.

Thors piti myös hyvin mahdollisena, että seurakunnat saavat turvapaikanhakijoiden taustoista uutta tietoa. Pakolaiset kun tulevat usein olosuhteista, joissa poliisiin ja viranomaisiin ei voi luottaa.

Uusin käänne asiassa on yksityishenkilön eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemä kantelu, jossa väitetään Mikaelin seurakunnan piilotelleen kurdinaista laittomasti. Seurakunta kuitenkin kiistää rikkoneensa lakia.

Luterilaisen kirkon kirkkohallitus otti puolestaan viime viikolla kantaa EU:n turvapaikkapolitiikkaan. Kirkkohallituksen mielestä turvapaikanhakijoita tulee kohdella heidän ihmisarvoaan kunnioittaen. Lähtökohtana pitäisi olla myönteinen suhtautuminen pakolaisiin, ei heidän näkemisensä ensi sijassa ongelmana.

Turvaa haetaan hädässä

Suomalaisten kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen yhteistyöelimen Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri Heikki Huttunen ei usko, että ihmiset hakevat kirkosta turvaa neuvoston julkaisemien ohjeiden vuoksi.

— Ei turvaa haeta ohjeiden vuoksi, vaan siksi, että ihmiset ovat hädässä. Ja se, että on hädässä olevia ihmisiä, jotka eivät koe tulleensa kohdelluksi oikeudenmukaisesti, kertoo siitä, että systeemissä on puutteita.

Huttusen mukaan kirkon tehtävä on tuoda hädässä olevien ääni kuuluviin ja auttaa heitä. Hän ei silti halua arvostella viranomaisia, koska tapaukset ovat usein hyvin monimutkaisia ja vaikeasti selvitettäviä. Huttunen kuitenkin muistuttaa, että korkein hallinto-oikeus palautti hiljattain erään kielteisen päätöksen uuteen valmisteluun, koska päätöksessä ei oltu otettu huomioon ihmisen kokonaistilannetta.

— Ekumeenisen neuvoston julkaisu ei ole laki tai direktiivi, vaan käytännön tarpeista syntynyt opas. Seurakunnista on Suomessa haettu turvaa jo 1990-luvulla, mutta julkisuudelta piilossa. Me suosittelemme avoimuutta ja yhteistyötä viranomaisten kanssa. Olemme laillisen oikeusvaltion puolella, Huttunen korostaa.

Äärimmäinen ratkaisu

Kirkko turvapaikkana -oppaassa lähdetään siitä, että suojan antaminen turvapaikanhakijalle on "äärimmäinen toimenpide tilanteessa, jossa kaikki muut keinot on jo käytetty". Oppaan mukaan turvapaikkaa tarjotaan vain, jos hakijalla on perusteltu vainon pelko, hänen perhe-elämäänsä kohdistuu vakava uhka, turvapaikkaprosessi ei ole ollut oikeudenmukainen tai tutkinta on ollut puutteellinen.

Kirkkoturvan antamisen tarkoitus on saada lisää aikaa, jotta turvapaikanhakijan lähtömaan tilanteesta tai muista hänen tilanteeseensa vaikuttavista asioista saadaan lisää tietoa. Hakijan oman kertomuksen lisäksi tutustutaan virallisiin papereihin ja ollaan yhteydessä hakijan lakimieheen.

Turvan antamisen ajaksi hakija tarvitsee tukiryhmän. Päätös suojan antamisesta pitäisi Ekumeenisen neuvoston ohjeiden mukaan tehdä esimerkiksi seurakuntaneuvostossa, ei yksittäisen työntekijän ratkaisuna.

Historiallisesti esimerkiksi luostarit ovat tarjonneet suojaa avun tarvitsijoille. Toisen maailmansodan aikana monia juutalaisia piiloteltiin natsien vainoilta. Nykyisin useat EU-maiden ja Yhdysvaltojen kirkot ovat tarjonneet turvapaikkoja hädänalaisille. Norjassa enimmillään jopa 500–600 pakolaista on etsinyt suojaa kirkolta. Suomessa on siis ollut vain muutamia tapauksia.

— Tämän keskustelun suuri myönteinen seuraus on se, että Ulkomaalaisvirasto kutsui kirkkojen edustajat yhteiseen neuvonpitoon, seminaariin, joka järjestetään 21. syyskuuta, iloitsee Huttunen.

Mitä Vantaalla tehtäisiin?

Vantaan seurakunnissa ei olla kovin perusteellisesti vielä pohdittu, mitä täällä tehtäisiin, jos turvapaikanhakija pyytäisi kirkolta suojaa. Poikkeuksen tekee Rekolan seurakunta, jossa seurakuntaneuvosto hyväksyi viime viikolla Suomen ekumeenisen neuvoston Kirkko turvapaikkana -oppaan.

— Oppaan suositukset hyväksyttiin yksimielisesti, ja asian käsittelyssä oli mukana myös uusi kirkkoherra Mikko Matikainen, kertoo seurakunnan eläkkeelle jäävä kirkkoherra Jukka Yrjölä.

Pitkään pakolaisten kanssa työtä tehnyt Yrjölä kertoi seurakuntaneuvostolle viranomaisten ratkaisujen perustuvan kansainvälisiin sopimuksiin ja lainsäädäntöön. Ne eivät kuitenkaan pysty aina ottamaan huomioon hakijan koko elämäntilannetta ja lähtömaan kulttuuria. Viranomaiset voivat luokitella jonkun maan turvalliseksi, mutta uhka voikin olla toisenlainen: esimerkiksi lähipiiriään loukannutta naista saattaa uhata "kunniamurha".

— Myös perhekäsitykset ovat erilaiset: monessa maassa ydinperheeseen kuuluvat esimerkiksi isovanhemmat, mikä pitäisi ottaa hakemuksissa inhimillisenä tekijänä huomioon. Lisäksi anomusten ylipitkät käsittelyajat ja hakijoiden saama puutteellinen neuvonta vaikeuttavat heidän tilannettaan, Yrjölä taustoittaa.

Muut Vantaan seurakunnat eivät ole asiaa vielä virallisesti käsitelleet, eivätkä kaikki kirkkoherrat olleet ehtineet oppaaseen kunnolla tutustua. Kaikki korostivat kuitenkin inhimillisyyttä ja kirkon perusarvoja sekä toisaalta sitä, että kaavamaista ratkaisua ei ole, vaan jokainen tilanne on arvioitava erikseen. Yhteistyö viranomaisten kanssa ekumeenisen neuvoston ohjeiden mukaisesti on tärkeää.

— Mitään suoraa viisautta toimia heti oikealla tavalla ei ole. Mutta jos joku ovella kolkuttaa, ovi avataan ja tilanne otetaan vakavasti, sanoo Korson kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen.