Bachin laulussa O Finstre Nacht kysytään, milloin yö hälvenee ja ylösnousemuksen aamu vihdoin koittaa. Milloin saan herätä tästä hämärästä selkeyteen ja valoon? Milloin saan herätä tyytyväisenä ja iloisena, nauraen kuin lapsi, sinun kuvasi kasvojeni edessä? Niin kuin pieni vauva herää äitinsä sylissä ja puhkeaa hymyyn.

Autuaita ovat ne, jotka jo ovat toisella puolella. Matka sinne tuntuu välillä pitkältä. Niin kuin lapsena, kun kulki pitkää tietä kotiin, ja itketti kun ei ollut vielä perillä.

Suljet väsyneet silmäsi — liiasta näkemisestä hämärtyneet. Samalla havahdut: olet perillä. Bachin laulu jatkaa: sinut puetaan oikeudenmukaisuuden vihreään silkkiin, saat hukkua rakkauden kultaiseen mereen. Mustassa synnin yössä syttyy uusi aurinko. Eikä sinua enää pelota pimeys, sillä valo kulkee kanssasi ikuisesti.

Bachin aikana, barokissa, sanat olivat usein värikylläisiä ja loistavia. Jeesusta ja Pyhää Henkeä verrataan aurinkoon, aamutähteen, lähteeseen, rannattomaan mereen, vuoreen ja lintuihin. Synti on jylisevä vesi, mutta Pyhä Henki läpikuultava puro tai vuorilähde. Taivas on Bachille ennen kaikkea Jeesuksen kasvot.

Valosta ja rakkaudesta sinut on tänne kutsuttu. Lyhyen ajallisen matkan jälkeen heräät samaan valoon. Elämän loppuessa aukeaa vapaasti virtaava lähde, jonka vierellä et tunne janoa etkä nälkää.

Voi olla, että uuden heräämisen aamussa kysyt: Oliko tässä välissä yö?