Viime vuodesta helsinkiläinen Yrjö Johansson on markkinoinut itseään yhteislaulattajana etenkin vanhusten mutta myös kaiken ikäisten pariin.

— Vanhusväestö kasvaa. Monet asuvat palvelukodeissa. Olen huomannut, että vaikka niissä jotain virkistystoimintaa järjestetäänkin, tekemistä ei ole tarpeeksi.

Vanhusten palvelukotiasumiseen Johansson tutustui pari vuotta sitten, kun hänen äitinsä asui vuoden verran Hely-kodissa Kontulassa.

— Tarjouduin silloin ilmaiseksi laulattamaan vanhuksia. Minut otettiin avosylin vastaan. Olen käynyt siellä myöhemminkin, rahakeikalla. Ongelmana siellä ja monessa muussa paikassa on kuitenkin se, ettei virkistysmäärärahoja ole juuri ollenkaan.

Johansson yritti jossakin kysellä, voisivatko vanhukset kenties itse maksaa yhteislaulutilaisuuksista samaan tapaan kuin he maksavat vaikka kampaajan tai jalkojenhoitajan palveluksista. Mutta se ei käynyt; tilaisuuksista halutaan kaikille avoimia.

Johansson on hinnoitellut työnsä niin, että hänellä pitäisi olla keskimäärin vähintään kaksi keikkaa päivässä, jotta hänen tulonsa lähenisivät suomalaisten keskipalkkaa.

"Laulu on minun instrumenttini"

Johansson on harrastanut musiikkia koko ikänsä. Koulun kuoron jälkeen hän on laulanut monissa kokoonpanoissa, mieskuorossakin yli kaksikymmentä vuotta.

— Laulu on minun instrumenttini. Laulan joka päivä, vähintäänkin sen puoli tuntia, mikä menee äänen avaamiseen. Kun ääni toimii, yhteislaulu sujuu, vaikka sitä joutuisi säestämään jollain ihme vemputtimella.

Johanssonin nuoruuteen kuuluivat myös kellaribändit. Jossain rock-kokoonpanossa hän voi yhä innostua soittamaan huuliharppua. Mutta yhteislaulua hän säestää pianolla, vapaasti sointumerkeistä.

Yhteislaulutilaisuuksiin Johansson kuljettaa mukanaan kansioita, joihin hän on monistanut laulujen sanat.

— Kansiossa on vielä hiomista. On kappaleita, joita ihmiset toivovat, mutta eivät sitten osaakaan laulaa. Esimerkiksi Kotkan ruusu näyttää olevan liian vaikea yhteislauluksi.

Sen sijaan kansanlaulut toimivat hyvin. Kesän suosikkilistalla ovat olleet Kotimaani ompi Suomi, Ol’ kaunis kesäilta, Suvivirsi, Kultainen nuoruus ja Päivänsäde ja Menninkäinen.

"Suuri tuuli puhalsi"

Viisikymppinen Johansson tietää, että työttömyys, silppu-, pätkä- ja keikkatyöt sekä ammatinvaihto voivat nykyään osua melkein kenen tahansa kohdalle — ja missä iässä ja työuran vaiheessa tahansa.

— Suuri tuuli puhalsi MTV3:ssa vuonna 2001. Moni saattaa muistaa, että silloin sieltä irtisanottiin viitisenkymmentä työntekijää yhdellä kertaa. Samanaikaisesti toimintoja ulkoistettiin, ja uusi työnantaja antoi kenkää vielä useammille. Kaikkiaan irtisanottiin monta sataa työntekijää.

Humanistisia aineita yliopistolla opiskellut Johansson pääsi aikoinaan studio-ohjaajaksi televisioon sattumien kautta. Ensin joku tuttu oli kertonut vapaista työpaikoista. Aikansa keikkailtuaan Johansson oppi studio-ohjaajan ammatin ja sai vakinaisen työn.

Työttömäksi jäätyään Johansson on heittänyt muutaman keikan Ylen puolella studio-ohjaajana. Eniten häntä ovat työllistäneet muutamat pitkät opettajansijaisuudet.

— Jos laulattaminen ei oikein suju, ilmoittelen tuttuihin kouluihin, että olen käytettävissä lyhyihinkin sijaisuuksiin.

Johanssonin työttömyysjaksot ovat pisimmällään olleet muutaman kuukauden mittaisia.

— Olen terve, hyväkuntoinen ja työkykyinen. Kyllä silloin luulisi töitä ja tekemistä löytyvän.

Tekemisiä on vireillä moneen suuntaan. Marraskuussa on Espoossa tulossa ensi-iltaan Johanssonin käsikirjoittama ja ohjaama musikaali.

Yrjö Johansson laulattaa Elojuhlilla Nikinmäen seurakuntakodilla ma 27.8. klo 19–21.