Sivun toiminnot

Sururyhmä perheille

Lapsiperheessä läheisen kuolema koskettaa kaikkia — yhtälailla aikuisia kuin lapsia.

Lapsen suru kokemuksena ei nykytietämyksen mukaan juurikaan poikkea aikuisen surusta. Paitsi että pienellä lapsella ei ole kokemusta siitä, että ajan kuluessa suurikin suru muuttuu ja lievittyy. Siksi lapsi tarvitsee surun käsittelyssä aikuisen apua.

Pyhän Annan lastenkirkossa alkaa tänä syksynä sururyhmä, joka on tarkoitettu perheille. Ryhmässä lapset ja vanhemmat ovat yhdessä ja erikseen. Aikuiset voivat käydä läpi omaa suruaan keskustellen ja muistellen. Lapset voivat vaikkapa maalata suruaan.

Ryhmässä aikuiset saavat tukea myös siihen, miten voivat auttaa lasta tämän surussa.

— Joskus suru voi tuntua pelottavalta. Lisäksi kuoleman ja menetyksen käsittely lapsen kanssa vaatii aikaa. Ryhmässä olemme yhdessä rauhassa surun ja sen tuomien kysymysten äärellä. Opettelemme elämään sen kanssa, sanoo pastori Tiina Palmu, joka on yksi ryhmän ohjaajista.

— Ryhmä kokoontuu Pyhän Annan lastenkirkossa, joka on jo tilana kaunis ja hoitava, hän lisää.

Hakunilan seurakunnan järjestämän sururyhmän muut ohjaajat ovat diakoniatyöntekijä Mirja Jalo, pastori Tarja Meijer ja lastenohjaaja Aila Suomalainen.

Kaikille vantaalaisille avoin sururyhmä alkaa 4.10. ja kokoontuu reilun kuukauden ajan joka torstai. Ilmoittautumiset 3.–7.9. Tiina Palmulle p. 050 356 5715 tai Tarja Meijerille p. 050 354 7648.

Sururyhmä lapsille ja vanhemmille torstaisin 4.10.–8.11. Pyhän Annan lastenkirkolla

kuva Lehtikuva/Marja Airio
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...