Moni sairas on rukoillut, että parantuisi. Mutta usein edessä on kaksinkertainen murhe. Apua sairauteen ei näy, ja kiusaaja kuiskuttaa korvaan: O let niin epäuskoinen, ettei rukouskaan auta. Mutta rukous ei ole magiaa; me emme käske Jumalaa.

Ensi pyhän aihe on Jeesus, parantajamme. Kirjetekstissä (2. Kor. 3:4–6) Jeesus on ihmisen ja Jumalan välisen suhteen parantaja. Siinä on pyhän kristillisen sanoman ydin.

Evankeliumi kertoo kuitenkin konkreettisesta auttamisesta, parantamisesta. Jeesuksen voimasta parantaa kerrotaan sen merkkinä, että hän on odotettu messias. Mutta Jeesus ei paranna lisätäkseen mainettaan, päinvastoin hän kieltää kertomasta tapahtumasta kenellekään. Hän parantaa auttaakseen sairasta.

Usein vasta saatuaan apua konkreettiseen hätäänsä ihminen on auki sanomalle armahtavasta Jumalasta ja voi ottaa sen vastaan. Mutta Jeesuksen seuraajia ei kutsuta auttamaan apua tarvitsevia vain, jotta voisimme sitten puhua Jumalasta. Meitä kutsutaan auttamaan konkreettisen avun itsensä tähden, parhaan tietomme, ymmärryksemme ja taitomme avulla. Sillä saa ihmeitä aikaan.

Moni sairas jää silti parantumatta parhaasta hoidosta huolimatta. Parantuminen odottaa vasta kuoleman rajan tuolla puolen. Miksi? Kysytään sitä Jobilta.

Ensi sunnuntai on 13. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Jeesus, parantajamme. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 30:3–6, 12–13, Ps. 146:5–10, 2. Moos. 4:10–12, 2. Kor. 3:4–6, Mark. 7:31–37.