Sivun toiminnot

Avun toivossa

Binder1_Page_10_Image_0001.jpg

Jeesus katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: »Effata.» Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi. Mark. 7: 34–35

Moni sairas on rukoillut, että parantuisi. Mutta usein edessä on kaksinkertainen murhe. Apua sairauteen ei näy, ja kiusaaja kuiskuttaa korvaan: O let niin epäuskoinen, ettei rukouskaan auta. Mutta rukous ei ole magiaa; me emme käske Jumalaa.

Ensi pyhän aihe on Jeesus, parantajamme. Kirjetekstissä (2. Kor. 3:4–6) Jeesus on ihmisen ja Jumalan välisen suhteen parantaja. Siinä on pyhän kristillisen sanoman ydin.

Evankeliumi kertoo kuitenkin konkreettisesta auttamisesta, parantamisesta. Jeesuksen voimasta parantaa kerrotaan sen merkkinä, että hän on odotettu messias. Mutta Jeesus ei paranna lisätäkseen mainettaan, päinvastoin hän kieltää kertomasta tapahtumasta kenellekään. Hän parantaa auttaakseen sairasta.

Usein vasta saatuaan apua konkreettiseen hätäänsä ihminen on auki sanomalle armahtavasta Jumalasta ja voi ottaa sen vastaan. Mutta Jeesuksen seuraajia ei kutsuta auttamaan apua tarvitsevia vain, jotta voisimme sitten puhua Jumalasta. Meitä kutsutaan auttamaan konkreettisen avun itsensä tähden, parhaan tietomme, ymmärryksemme ja taitomme avulla. Sillä saa ihmeitä aikaan.

Moni sairas jää silti parantumatta parhaasta hoidosta huolimatta. Parantuminen odottaa vasta kuoleman rajan tuolla puolen. Miksi? Kysytään sitä Jobilta.

Ensi sunnuntai on 13. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Jeesus, parantajamme. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 30:3–6, 12–13, Ps. 146:5–10, 2. Moos. 4:10–12, 2. Kor. 3:4–6, Mark. 7:31–37.

Jaakko Hyttinen
Tikkurilan seurakunnan pastori
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...