Sivun toiminnot

Koruttomia lauluja koreissa vaatteissa

Onneni on olla. Pekka Simojoen rakastetuimpia lauluja. Tekstit Anna-Mari Kaskinen. Solistit Pekka Simojoki ja Maria Laakso.

Pekka Simojoen rakastetuimpia lauluja vuosikymmenien varrelta on nyt sovitettu ja laulettu uudestaan kokoelmaksi nimeltään Onneni on olla. Nimi viittaa yhteen pidetyimmistä riparilauluista ja nuorten veisuista, joita monenikäiset ovat laulaneet.

Kaarle Mannilan uudet sovitukset ovat ammattitaitoista työtä, virkkuja ja uudenmakuisia. Joskus ne ovat liian koristeellisia: vanhojen laulujen koruttomuus on vaihtunut hulabaloo-meininkiin. Marimba, vibes ja jouset sekä lyömäsoittimet soivat tenhoavasti, enimmäkseen. Joissakin kappaleissa meno häiritsee ainakin vanhaa kuulijaa.

Sanojen yhteensopivuus sävelen kanssa jää välillä puolimatkaan. Ei suomalainen oikein voi venyttää kahta tavua kolmeksi, kuten "lau-uu-lu". "Hällelyjaa" saa selkäpiin palelemaan. Ääntäkää ihmeessä koruttomammin!

Toiset sovituksista kuulostavat hyviltä; esimerkiksi Sinun on valtakunta on kaunis. Pitkälle makuasioitahan nämä sinänsä vaikuttavat sovitukset ovat, mutta kyse on tutuista lauluista, jotka moni haluaa kuulla lähempänä alkuperäistä asua.

 

Eila Jaatinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...