Hiljattain Veininmyllyn kahvilassa istuessamme tuttavani (joka ei ole luterilaisen kirkon jäsen) sanoi, että kirkko (siis luterilainen) on kohta ainut paikka, missä on ihmisiä, jotka ymmärtävät heikkoja. Kummipoikani kastepappi Pekka Kivekäs sanoikin ristiäisissä, että kristitty on aina heikkojen puolella. Jäin kuitenkin miettimään tätä.

Olen kyllä nähnyt, että esimerkiksi lääkäreiden, opettajien, sosiaalityöntekijöiden ja lastenhoitajien joukossa on paljon sellaisia, jotka ovat heikkojen puolella — uskontokunnasta riippumatta. Myös ihmiset, jotka ovat kokeneet kovia ja selvinneet, ymmärtävät yleensä vähäosaisia.

Hätkähdin, kun tajusin Backaksen kesäteatterin Brel-esityksessä, että sitä esittävät taiteilijat ottivat niin voimakkaasti taiteellaan kantaa "laitapuolen kulkijoiden" puolesta. Lavalla oli mies, joka ei ollut pariinkymmeneen vuoteen puhunut kellekään ja toinen, joka näkymättömästä lapsesta oli muuttunut läpinäkyväksi aikuiseksi. Oli muitakin reppanoita, mutta kuitenkin heillä oli toivoa, tuhkankin alta nousevaa, jota yleisöllekin jaettiin: "Rakkaus ainoastaan on elämän lähde, ase kauhua vastaan, pelko ihmisen tähden..."

Suosittelen kaikille aikuisille, varsinkin hienohelmoille, tätä esitystä, paitsi ehkä huonokuuloisille: äänentoisto ei ollut onnistunut.

Kun emme ehtineet tätini kanssa esityksen jälkeen ohi kiitävään bussiin, liftasimme ja saimme kyydin Tikkurilan asemalle helsinkiläiseltä pariskunnalta. He sanoivat, että esitys antoi niin paljon, että piti laittaa hyvä kiertämään.