Tikkurilassa asuva Eero Kuisma, 56, jäi vuorotteluvapaalle viime syksyn alussa. Takana oli reilu kuusitoista vuotta sanomalehden tekoa: ilmoitusten myyntiä ja tekemistä sekä sivujen taittamista. Hän oli puuhannut lehtien kanssa aikaisemminkin markkinoidessaan kirkollisia lapsi- ja varhaisnuorisolehtiä noin kahdeksan vuotta.

— Sama rytmi — aina aamulla samaan paikkaan ja illalla sieltä pois — alkoi ahdistaa. Halusin miettimisvapaan, jotta pääsisin selvyyteen siitä, mitä haluan työltäni.

Vuorotteluvapaa tuntui mahdolliselta, sillä perheen kaksi aikuista lasta olivat jo muuttaneet kotoa ja työvuosia olisi edessä vielä kymmenkunta.

— Vuorotteluvapaan suunnitelmiini kuului suorittaa linja-autonkuljettajan kortti. Se, mitä kortilla tekisin, oli epäselvää.

Kuisma pääsi TTS-koulutukseen Nurmijärvelle ja aloitti siellä opinnot syyskuussa.

Pikkubussista pienoisbussiin

Ala ei ollut aivan vieras ennestään. Siitä asti, kun Kuisma 19-vuotiaana sai henkilöauton ajokortin, hän on ajanut pikkubussia.

Armeijan jälkeen Kuisma lähti opiskelemaan ja valmistui kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Nuoruuden innolla hän halusi oikein työkseen levittää kristillistä ilosanomaa.

— Nuorisotyöhön kuuluivat monenlaiset retket ja leirit. Usein liikuttiin tilausajobussilla. Jokin siinä ihmisten kanssa pelaamisessa viehätti, Iisalmen seurakunnan entinen nuorisonohjaaja muistelee.

Jokin kiehtoi myös autoilussa. Jo 1970-luvun lopulla Kuisma suoritti kuorma-autonajokortin. Vuonna 2000 oli vuorossa pienoisbussinkuljettajakortti.

— Pienoisbussissa voi olla kuusitoista matkustajaa kuljettajan lisäksi. Sen kokoinen bussi on ihan sopiva, kun me pääkaupunkiseudulla asuvat Safarikuoron laulajat lähdemme harjoitus- ja konserttimatkoille maakuntiin, kertoo Kuisma, joka on laulanut kuorossa neljännesvuosisadan.

Kaupunkiliikenteeseen

Uuteen ammattiin hakeutuminen sopii Kuisman elämänfilosofiaan.

— Koko elämä on jatkuvaa oppimista ja kouluttautumista. Vaihdokset ja muutokset piristävät. Tärkeintä on, että voi tehdä työtä, jossa viihtyy — ja jossa on onnellisempi. Selvästikin kaipasin sosiaalisempaan työhön.

Teoreettisen koulutusjakson jälkeen helmikuussa alkoi kahden kuukauden palkaton harjoittelu kaupunkiliikenteessä Helsingissä. Huhtikuussa työstä alkoi juosta palkka, ja kesäkuun lopulla Kuisma irtisanoi itsensä entisestä työpaikastaan.

— Kuljettajan työssä ei ole kahta samanlaista päivää, linjat ja asiakkaat vaihtuvat koko ajan. Työ on monella tavalla elävää. Olen jopa voinut seurata luonnon tapahtumia aikaisempaa paremmin.

Vaikka liikenteessä oleminen yleensä stressaa ihmisiä, Kuismalla ei ole sitä ongelmaa.

— Mutta totta kai tässäkin työssä on huonot puolensa: talven liukkaat ja kesän kuumuus. Vaikka bussinkuljettaja on kuin kapteeni laivassa, aikataulut ja asiakkaat asettavat selvät rajat.

Tilausliikenteeseen

Bussinkuljettajana Eero Kuisma saa noin viidenneksen huonompaa palkkaa kuin aikaisemmin.

— Jos järjellä ajattelee, ei ole mitään mieltä opiskella puolta vuotta päästäkseen huonommin palkattuun työhön. Mutta ei ratkaisullani ole mitään tekemistä markkinatalouden kanssa.

Parhaiten tienaa ajamalla yövuoroa juhlapyhinä.

— Palkkoja pitäisi ehdottomasti nostaa vastuun mukaisiksi. Kyydissä voi olla sata ihmistä, kun liukkaalla tiellä liikuttelee jopa kahdeksantoista tonnia painavaa möhkälettä. Jos palkka olisi parempi, kuljettajien vaihtuvuus vähenisi.

Syyskuun alussa Kuisma on siirtymässä kuljettajaksi tilausliikenteeseen.

— Sitten ei enää tarvitse pelata rahojen kanssa. Tilausajojen projektiluonteisuus sopii minulle. Asiakkaat ovat yleensä aina hyvällä tuulella ja myönteisin odotuksin menossa jollekin teatterimatkalle tai neuvottelupäiville.

— Olen jopa voinut seurata luonnon tapahtumia aikaisempaa paremmin.