Sivun toiminnot

Muita uutisia

  • Diakoniasäätiö Foibe rakennuttaa uutta vanhusten palvelutaloa Vantaan Asolaan. Palvelutalo valmistuu lokakuun alkupäivinä. Itsenäiset vuokra-asunnot, jotka on tarkoitettu yli 60-vuotiaille, on nyt julistettu haettaviksi. Kolmikerroksiseen palvelutaloon tulee 13 vuokra-asuntoa ikäihmisille. Lisäksi kahteen kerrokseen tulee tehostetun palveluasumisen hoivakoteja. Hoivakoteihin tulee yhteensä 52 paikkaa, ja jokaisella asukkaalla on niissä oma huone saniteettitiloineen.
  • Tikkurilan keskustassa on tekeillä useita asemakaavamuutoksia, joista yksi on Tikkurilan kirkon kaava. Siihen sekä Tikkurilan keskustan, Silkin ja oikeustalon kaavoihin voi tutustua Vantaan kaupungintalolla tänään 9. elokuuta. Tilaisuus pidetään kello 17–19 valtuustosalissa.
  • Reilun kaupan tuotteiden myynti kasvoi viime vuonna kansainvälisesti 40 prosenttia ja oli arvoltaan noin 1,6 miljardia euroa. Suomessa myynnin kasvu oli 71 prosenttia ja arvo 22 miljoonaa. Viljelijöitä ja työntekijöitä, jotka hyötyvät kaupasta, on kehitysmaissa jo 1,4 miljoonaa.
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...