Oikea päätös
Alkoholivero nousee ensi vuonna 10–15 prosenttia siten, että väkevien juomien hinnat nousevat enemmän kuin mietojen.
Hallituksen ensi vuoden talousarvioesitykseen sisältyvä veronkorotus oli odotettu ja maltillinen. Vaikutus kuluttajan kukkaroon on pieni, mutta toivottavasti se hieman hillitsee kulutuksen kasvua tai tuo edes valtiolle lisätuloja, joilla paikata alkoholista aiheutuvia haittoja. Ne ovat selvästi kasvaneet sen jälkeen, kun viinan hintaa Suomessa laskettiin.
Kirkollisessa Kotimaa-lehdessä on käyty keskustelua siitä, millainen vaara ehtoollisviinitilkka voi olla alkoholistille. Toisin kuin takavuosien rallissa "Ei tippa tapa", alkoholistille pienenkin alkoholimäärän maistaminen voi käynnistää uuden juomiskierteen. Siksi on hyvä, että ehtoollisella saa myös alkoholitonta viiniä, ainakin jos sitä osaa pyytää.
Alkoholi on viisasten juoma, mutta valitettavasti kaikki eivät osaa nauttia sitä viisaasti, ja osalle alkoholiriippuvuus voi kehittyä hyvinkin nopeasti. Viinan väärinkäyttö ei ikävä kyllä ole mikään yksityisasia: siitä kertovat huostaanotto-, rattijuopumus- ja pahoinpitelytilastot. Kun aikuiset sairastuvat alkoholismiin, siitä kärsivät lapset. Rattijuoppojen määrä on poliisin tilastojen mukaan pääkaupunkiseudulla kasvussa, samoin pahoinpitelyiden määrä.
Terveyskeskuksessa kävijä huomaa väkisinkin sen, mihin suuntaan kehitys kulkee. Aika moni päivystykseen tuleva on humalapäissään telonut itsensä tai hakee apua terveysongelmiin, joiden perimmäinen syy on alkoholi. Peijaksen päivystyspoliklinikan asiakkaista neljänneksen hoitoon hakeutuminen liittyy päihteisiin ja joka viides on humalassa. Yli 2000 suomalaista kuolee vuosittain alkoholisairauksiin ja myrkytyksiin ja määrä on kasvussa.
Kun ajattelee tietoja alkoholin aiheuttamasta kärsimyksestä ja siitä verolaskusta, joka koskee jokaisen kukkaroa, ei voi kuin todeta, että hinnankorotus on tarpeen. Vielä enemmän tarvittaisiin kuitenkin asennemuutosta. Sen oppimista, että vaikka juomia on joka paikassa saatavilla ja ne ovat halvempia kuin joskus ennen, niitä ei ole pakko juoda sen enempää kuin ennenkään. Eli kohtuus kunniaan, ja sitä, joka valitsee elämäntavakseen raittiuden, on syytä arvostaa.

