Pasi Lampela: Hellekausi.
WSOY 2007.

Kantaaottava draamakirjailija Pasi Lampela tutkii novellikokoelmassaan Hellekausi pahoinvoivia ihmisiä nyky-Suomessa. Henkilöhahmojen oloa kuristaa armottomuus, joka helposti saa yhteiskunnallisen tulkinnan. Enimmäkseen keski-ikäisistä kertova teos kuvaa eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien yksilöiden kärjistyneitä tilanteita. Keskeinen nimittäjä ahdistukselle tuntuu olevan työ — joko sen liiallisuus tai sitten puute.

Joka puolella viljelty sana "pahoinvointi" on vähän lattea nimitys sille todellisuudelle, jota monet joutuvat elämään. Lampela pystyy kuitenkin konkreettisella ja tiiviillä kerronnallaan osoittamaan, mitä pahoinvointi käytännössä tarkoittaa: irrallisuutta ja onttouden tunteita.

Aiheiden kirjoon kuuluu itsemurha, loppuun palaminen, potkut, perheen hylkääminen, työntäyteisen elämän aiheuttama tyhjyyden tunne, vankilasta palaajan yritys menestyä bordellin pitäjänä ja työnarkomaanin hidas alkoholilla maustettu itsetuhoisuus. Rahan vallasta ja nykypäivän kovuudesta kertovat selkeät tarinat piirtävät esiin lohduttomuudessaan uskottavia hahmoja.

Lampela osaa vaihtaa tyylilajia. Huono-osaisten rämpimisestä siirrytään kepeästi keskiluokan selviytymistaisteluun ja siitä yläluokkaisen ja onton elämäntavan kuvaukseen. Kirja osoittaa, että yhteiskunta voidaan jakaa taloudellisin perustein ylä- ja alaluokkaan — vaikka joku puolue muuta väittäisi. Vaikka kansalaiset luokastaan riippumatta näyttäytyvät yhtä pahoinvoivina, leimaa yläluokkaa kuitenkin se, että kulissit pysyvät pystyssä pidempään.

Kysymys teoksen nimestä jäi vaivaamaan. Miksi Hellekausi, kun yhtään sen nimistä novellia ei kokoelmassa ole? Ehkä kirjailija on halunnut asettaa teokselleen vielä yhteen uhkaan, ilmastonmuutokseen, liittyvän nimen.

Muitakin kysymyksiä kirja herätti. Minne ihminen päätyy, kun hänet imetään tyhjiin? Onko uupumuksen tuolla puolen yhtään mitään, minne jaksaisi kurkottaa?