Sivun toiminnot

Kierrätyshenkistä yksilöllisyyttä

Piristävän poikkeuksellisia käytetyistä kankaista tehtyjä melkeinpä uniikkituotteita on nyt kaupan. Muwi.fi eli Mummon Wintti on noin vuosi sitten avattu verkkokauppa ja siellä retro on in.

Kaupasta löytyy muun muassa hippikasseja, penaaleja, jumppakasseja, lasten mekkoja, minikasseja, pussukoita ja kukkaroita. Valikoimasta löytyy myös pehmosydämiä, tyynyliinoja, kännykkäpusseja ja ruokalappuja.

Uusimpina tuotteina myyntiin ovat tulleet Sopiva-hameet ja Tätilaukut.

— Idea hameen tekemiseen lähti lähipiiristäni. Tein muutamia prototyyppejä ystävilleni, jotka arvostavat laadukasta ja mutkatonta pukeutumista, kertoo verkkokaupan toimitusjohtaja ja ompelija Riitta Kuusisto.

Tätilaukku puolestaan syntyi, kun Kuusisto löysi kirpputorilta puiset kassin kantokahvat 1970-luvulta. Niiden innoittamana hän piirsi ja leikkasi puusta kahvamallin, jonka sitten lakkasi ja ompeli siihen sopivan vuoritetun laukun. Laukun nimi on peräisin lastenlaulusta Täti Monika.

Pussukat ja nyssykät tehdään vanhoista, isokuosisista kankaista. Tuotteiden valmistuserät ovat pieniä, niin että ihan äkkiä täsmälleen samanlaista hamosta tai kassia ei vastaan kävele.

Mummon Wintin perusperiaatteet ovat kierrätys, käsityöläisyys, kotimaisuus ja yksilöllisyys. Pienet valmistussarjat ovat vastaisku massatuotannolle.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...