Jos keho on puhdas, se ei anna kaunista, helakkaa verta pois. Kupatessa nousee pintaan vain paha, kuonainen veri. Joskus vasta kolmannella kuppauskerralla punainen veri tulee näkyviin, kertoo kuppari Kaija Hankaniemi, 58.

Kaija Hankaniemi on kotoisin Uskalista, Pohjois-Karjalasta. 14-vuotiaasta hän oli myyjänä osuuskaupassa. Parikymppisenä hän sai palkintona työstä virkistysmatkan Pajuniemen urheiluopistoon.

— Pururadan varressa istui hiihtäjämestari Arto Tiainen ja hän pysäytti minut, lenkkeilevän nuoren naisen. "Oletkos tyttö hiihtänyt?" "Olin ajatellut, että hiihtäisin, jos joku löytäisi minut", Kaija Hankaniemi kertoo.

Tiainen opasti alkuun ja Hankaniemi alkoi treenata. Hän ylsi kolmanneksi SM-hiihdossa. Mutta keho reagoi säryillä, ja Hankaniemi hakeutui kiropraktikon hoitoon.

Ensin hierojaksi

Aikoinaan Kaija Hankaniemi oli yksinhuoltaja ja teki päivätyötä Käpylän postissa. Hänen omia jalkojaan ja työtoverien niskoja särki aina. Silloin hänelle syntyi ajatus hierojaksi ryhtymisestä.

Hankaniemi pääsi opiskelemaan hierontaa ja lopulta, 48-vuotiaana, hän perusti oman hoitolan lokakuussa 1996. Helmikuussa 1997, kun hän hieroi asiakastaan, välähti hänen päähänsä ajatus kuin salama.

— Saakohan jossain kuppauskoulutusta?

Pari päivää myöhemmin hän luki lehdestä, että Itä-Suomen liikuntaopisto järjestää kuppauskurssin. Kaikki oli selvää.

— Kun oppilas on valmis, opettaja löytyy, Hankaniemi siteeraa vanhaa viisautta.

— Sitten vasta muistin, että Maria-mummini oli ollut kuppari ja ukkini iski suonta. Saunan ikkunasta kävin lapsena kurkkimassa. Enimmäkseen heidän luonaan kävi vanhempia ihmisiä ja nuoria tanssityttöjä, jotka halusivat jalat keveiksi. Mummi imi verta lehmänsarvilla. Täyttyessään ne tipahtivat pois. Sarven imupintaa petti sianrakosta tehty kalvo, hinnu.

Kuppauskurssille

Kaija Hankaniemestä tuntui kuppauskurssilla kupparinkirveellä napsutellessaan, että ihan kuin hän olisi tehnyt sitä aina. Hänen ei tarvinnut harjoitella oikeaa ranneliikettä appelsiiniin tai omenaan.

Hankaniemen nykyinen kupparinkirves on teetetty kyläsepällä Vihdissä. Vanhojen perinteiden mukaan kirves kuuluu karaista äidinmaidolla.

Miten kupataan?

— Kirveellä tehdään viilto ihoon, joka on ensin sarvella saatu koholle. Sitten sarvi pannaan takaisin iholle.

Sarvia — nykyisin lasikuppeja — Hankaniemi käyttää yhdellä hoitokerralla 20–50.

Aluksi Hankaniemi kävi asiakkaiden kotona, kunnes hän sai oman saunan. Ja niin Maunulan ostoskeskukseen, kampaamon tiloihin, tuli Kaija Hankaniemen kupparinsauna, yksi pääkaupunkiseudun ani harvoista. Nykyään hän harjoittaa kuppausta Koivukylän hoitolassaan.

Säryt pois

Kuppaus auttaa esimerkiksi ihottumaan, samoin särkyihin, vaivoihin, väsymykseen ja työperäisiin sairauksiin.

— Terveellisestikin elävän veri voi olla tummaa, rasvaista ja pahalle haisevaa. Minunkaan puhdistuselimeni eivät toimi kuten pitäisi, nilkoissa on ollut jomotusta ja turvotusta ja selässä lavan alla kihelmöivää kutinaa, Hankaniemi kertoo.

— Jotkut ovat lähettäneet kuppausverinäytteitään laboratorioihin ja niistä on löytynyt vaikka mitä raskasmetalleja. Kupattaessa saadaan verestä tarkempi kuva kuin tavallisilla verinäytteillä, koska sarvi kerää verta hiussuonista saakka.

Hankaniemi on lukenut, että 1800-luvulla Helsingissä Unioninkadulla sijainneessa sairaalassa oli vahtimestari, palomies-lämmittäjä, lääkäri ja neljä sairaanhoitajaa. Myöhemmin pestattiin myös kuppari, joka sai kaksi kertaa parempaa palkkaa kuin sairaanhoitajat. Kuppaus on ikivanha, Kiinaa myöten tunnettu hoitomuoto.