Sivun toiminnot

Henkireikiä äideille

Mietityttääkö oma äitiys, naiseus, jaksaminen? Haluaisitko jakaa kokemuksia toisten samassa elämänvaiheessa olevien kanssa?

Pyhän Annan lastenkirkolla Itä-Hakkilassa aloittaa 5.9. pienten lasten äideille tarkoitettu ryhmä. Se kokoontuu kahdeksana perättäisenä keskiviikkona klo 17–19. Osanottajien odotetaan sitoutuvan ryhmän toimintaan ja myös luottamuksellisuuteen.

Ryhmässä jaetaan vanhemmuuteen liittyviä kokemuksia ja kysymyksiä paitsi keskustellen, myös psykodraaman avulla.

— Olettaisin, että esille nousee lähinnä jaksamiseen ja lastenkasvatukseen liittyviä asioita, sanoo toinen ryhmän vetäjistä, pastori Tiina Palmu.

Ryhmään mahtuu 10 osanottajaa ja siihen ilmoittaudutaan 31.8. mennessä Tiina Palmulle p. 050 356 5715. Ilmoittautuessa selvitetään myös, onko tarvetta lastenhoidolle.

Samantapaisia kysymyksiä käsitellään myös Hakunilan kirkolla kerran kuussa kokoontuvassa äitien iltakerhossa. Äidit saavat rupatella rauhassa teekupin äärellä sillä aikaa kun lapsille on järjestetty hoito.

— Iltakerhossa on ollut sovittuja teemoja, joista keskustelu on sitten rönsyillyt liikkeelle. On puhuttu esimerkiksi naisen eri rooleista ja elämänkaaresta. Nyt syksyllä voisimme puhua vaikkapa eri elämänalueista: kodista, työstä ja vapaa-ajasta, Palmu kertoo.

Sielun ja ruumiin ravintoa, hemmottelua ja yhdessäoloa äideille tarjotaan syyskuisessa äitiseminaarissa, joka järjestetään Kuntokallion kurssikeskuksessa Sipoossa. Alustajana on perheneuvoja Kaija Maria Junkkari, joka puhuu kauneuden monista merkityksistä. Äitejä viihdyttää Papas no mamas –yhtye, lisäksi ohjelmassa on muun muassa saunomista ja äitimessu.

Kaksipäiväisen seminaarin hinta on 40 euroa. Ilmoittautumiset 7.9. mennessä Hakunilan seurakunnan kirkkoherranvirastoon p. 830 6500.

Äitien iltakerho ma 13.8. klo 18–19.30 Hakunilan kirkolla

Ryhmä pienten lasten äideille aloittaa ke 5.9. klo 17–19 Pyhän Annan lastenkirkolla

Äitiseminaari 22.–23.9. Sipoon Kuntokalliossa

kuva Kikka Nyrén
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...