Sivun toiminnot

Kenen puolella seisot?

Terroristijärjestöihin soluttautuneen Omar Nasirin elämäkertaa ja kirjailija Moshin Hamidin romaania yhdistää omantunnon kamppailu kahden kulttuurin välimaastossa.

Syyskuun 11. päivän terrori-iskut ovat tehneet maailmasta monella tavalla ikävämmän paikan elää. Länsimaissa ne rikkoivat turvallisuuden tunteen, jonka kylmän sodan päättyminen ja taloudellinen nousukausi loivat.

Muslimimaailma tunsi joutuvansa kokonaisuudessaan syytettyjen penkille, vaikka fundamentalismi on vain pieni osa islamin kirjoa ja siitäkin väkivaltaa käyttävät vain harvat. Uhreista puolestaan suurin osa on toisia muslimeja, tavallisia ihmisiä Irakin toreilla ja Afganistanin kylissä.

Olisiko tämä kaikki ollut vältettävissä, jos olisi otettu vakavasti jo 1990-luvulla annetut varoitukset fundamentalismin noususta? Tai olisivatko iskujen seuraukset olleet lievemmät, jos sotimisen sijasta olisi panostettu dialogiin islamilaisen maailman kanssa?

Ennakkoluulot ja stereotypiat ovat väkivallan polttoainetta. Vain oppimalla ymmärtämään toisia voidaan sammuttaa paloja, käy ilmi kahdesta erilaisesta kirjasta islamilaisen ja läntisen kulttuurin rajamailta.

Hyvästi amerikkalainen unelma

Pakistanissa syntynyt, Yhdysvalloissa opiskellut ja nykyisin Lontoossa asuva Moshin Hamid on kirjoittanut romaanin, jonka teemoja muukalaisuudesta ja oman perimmäisen identiteetin etsinnästä hän on joutunut käymään läpi myös omassa elämässään siirtolaisena.

Romaanin päähenkilö, nuori muslimimies Changez saa stipendin yhdysvaltalaiseen Princetonin huippuyliopistoon, löytää kovapalkkaisen työpaikan newyorkilaisesta konsulttitoimistosta ja ihastuu kauniiseen nuoreen naiseen. Amerikkalainen unelma on lähellä toteutumistaan.

Syyskuun 11. päivän terrori-iskut ai-heut-tavat kuitenkin sen, että Changez joutuu miettimään, onko hänellä muslimina enää paikkaa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Viimeistään kun kadulla sanotaan päin naamaa "vitun arabi", Changez alkaa miettiä, mihin heimoon hän uudessa jakautuvassa maailmassa oikein kuuluu.

Miksi Yhdysvallat sanoo Pakistania liittolaisekseen terrorismin vastaisessa sodassa, mutta ei tue sitä, kun Intia kalistelee aseitaan, päähenkilö ihmettelee. Hän kysyy itseltään, onko hän petturi, kun palaa kotilomalta takaisin hyväpalkkaiseen työhönsä Jenkeissä — tosin kasvoillaan uhmakas muslimiparta.

Oma roolinsa Changezin vieraantumisessa Amerikan arvoista on henkilökohtaisen unelman pirstoutumisella. Naisystävä takertuu traumaattiseen menneisyyteensä, eikä siinä ole tilaa uudelle rakkaudelle.

Mutta johtaako kaikki tämä siihen, että Changezista tulee lopulta uskonnollinen fundamentalisti? Mitä tapahtuu hänen Lahoressa kohtaamalleen amerikkalaisturistille? Onko mies edes turisti vai jotain muuta?

Moshin Hamid ei anna vastauksia kaikkiin kysymyksiin, vaan lukija joutuu itse täydentämään tarinaa. Millaisen profiloinnin teemme Changezista annettujen todisteiden perusteella? Onko hän terroristi vai onko kyse omista ennakkoluuloistamme?

Sisäpiirin tietoa al-Qaidasta

Omar Nasirin — joka ei ole kirjoittajan oikea nimi — tarinasta pitäisi tehdä terrorismia vastaan kamppailevien viranomaisten oppikirja. Hyvä oppikirja estäisi tekemästä samanlaisia typeriä virheitä, jotka johtivat ensin islamilaisen fundamentalismin vakavaan aliarviointiin ja sen jälkeen Irakin sotaan.

Nasir on kahden kulttuurin kasvatti: syntynyt Marokossa, kasvanut Belgiassa. Kummassakaan hän ei ole sataprosenttisesti kotonaan: oma uskonto kiehtoo, mutta toisaalta länsimainen elämäntapa maistuu. Jihadin sydämessä on vetävästi kirjoitettu kasvutarina. Nasir löytää juurensa muslimina, jonka uskontoon ei todellakaan sovi viattomien ihmisten tappaminen.

Hämäräpuuhilla itsensä elättävä Nasir törmää isoveljeensä, josta on tullut fundamentalisti. Veljellä on yhteyksiä veristä terrorikampanjaa Algeriassa käyvään GIA-järjestöön. Nasirin äidin talosta tulee järjestön propagandan ja aseiden hankinnan tukikohta. Pelastaakseen perheensä Nasir ottaa yhteyttä Ranskan tiedustelupalveluun, jota GIA:n toiminta kiinnostaa.

Nasir on pitkään haaveillut uskonsoturin, mujahidin urasta. Nyt hänestä tuleekin uskonsoturien vakooja. Rahalla on uranvalinnassa merkitystä, mutta mitä pidemmälle Nasirin ura etenee, sen tärkeämmäksi tulee hänen missionsa: paljastaa uskonnon maineen pilaavat ääriryhmät ja estää viattomien murhaaminen. Taistelu miehittäjiä vastaan -Tsetsheniassa voisi olla hänen sotaansa, mutta pommien asettaminen metroon ei ole.

Nasir saa taistelukoulutusta Osama bin Ladenin rahoittamilla leireillä Afganistanissa ja soluttautuu sen jälkeen fundamentalistien verkostoihin Lontoossa. Karmaisevinta on, että hänen tietojaan ei haluta käyttää hyväksi. Brittien tiedustelupalvelua ei kiinnosta muihin maihin kohdistuva vihankylvö. Saksan tiedustelupalvelussa suljetaan puhelin, kun Nasir syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen soittaa ja kertoo tietävänsä iskujen taustat ja tekijöiden ajatusmaailman.

Yhdysvallat puolestaan kävelee suoraan al-Qaidan ansaan. Al-Qaidan leireillä harjoiteltiin kidutuksen kääntämistä kiduttajia vastaan. Terroristijohtajan valheellinen "tunnustus" Irakin osallisuudesta terrorismiin oli vääräksi osoittautuva todiste, jota Bushin hallinto käytti perustellakseen hyökkäystään.

Nasirin mukaan seurauksena oli juuri se, mitä al-Qaida toivoikin. Maallisena pidetty diktaattori Saddam Hussein kukistui ja Irakista tuli kasvupaikka ja koelaboratorio ääriryhmien systemaattiselle vihankylvölle.

Mohsin Hamid: Fundamentalisti vastoin
tahtoaan. Tammi 2007.

Omar Nasiri: Jihadin sydämessä. Elämäni
al-Qaidan taistelijana ja sen vakoojana.
Tammi 2007.

Pauli Juusela
kuva Reuter/Lehtikuva
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...