Monenlaisia pakanallisia tapoja ja uskomuksia on säilynyt meillä suomalaisilla pitkälle kristinuskon vuosisatoihin, kerrotaan Suomalaisen arjen historiassa (Weilin+Göös 2006). Hitaasti poiskuluva pakanuuden piirre kristityissä on ollut, että maa ja pellot, vedet ja koti olivat täynnä erilaisia puoliolentoja. Kaikenlaisia peikkoja, haltijoita, trulleja, pahoja henkiä, piruja ja muita näkymättömiä on alettu jopa harrastaa uudelleen meidän aikoinamme.

Kuka uskoo maahisiin tai riihitonttuun, kuka ukkoseen tai tuleen — kehitys on erikoinen ilmiö. Sivistyksen ja tiedon saatavuuden lisääntyessä moni ilmeisesti haluaa tässäkin olla yltiöyksilöllinen.

Jotkut muistavat vanhempien ihmisten toimittaneen tai sanoneen jotakin erityistä tietyissä tilanteissa. Saunan lauteille istuutuva saattoi tokaista: Pois paha persien alta! Mustia kissoja vieroksuu moni vieläkin olan yli kolme kertaa sylkien. Ja uskomus siitä, että perjantai ja kolmastoista päivä on huonolle onnelle varattu, taitaa liikkua sillä huuhaan ja toden rajamailla.