Vantaalainen Tomi Hakkarainen oli viime keväänä kolme kuukautta työharjoittelussa Himalajan vuoriston etelärinteellä Nepalissa. Suomeen palattuaan Hakkarainen jatkaa nuorisotyönohjaajan opintojaan Helsingissä.

Nepal on maailman köyhimpiä valtioita, ja siellä on vuosia ollut sisäpoliittisesti levotonta. Sosiaali- ja terveydenhuolto on lapsenkengissä ja toimii enimmäkseen niin sanotun kolmannen sektorin järjestöjen varassa. Niihin kuuluvat muun muassa lähetyssairaalat.

Puutteen ja epävakauden keskellä nepalilaiset ovat vieraanvarainen ja ystävällinen kansa. Erityisesti vieraat kodissa ovat kunnia-asia. Nepalilaiseen tapaan kuuluu tarjota aina teetä, josta kieltäytyminen on epäkohteliasta.

-— Jos sattui paikalle ruokailuaikaan, niin kysymättä tuotiin järjetön kasa ruokaa lautasella nokan eteen. Herkullista se kyllä oli, Hakkarainen kertoo.

Orpokotien lapsia

Tomi Hakkarainen työskenteli kahdessa kristillisessä lastenkodissa, Shining Homessa ja Sahara Homessa. Suuri osa Nepalin lastenkodeista on orpokoteja, sillä keskimääräinen elinikä on huomattavasti Suomea alhaisempi ja lapsia jää usein orvoiksi.

— Lastenkodit muistuttavat suurta sijaisperhettä, jota äiti ja isä pyörittävät ympäri vuorokauden ja ympäri vuoden korkeintaan parin apulaisen kanssa.

Niissä lastenkodeissa, joissa Hakkarainen työskenteli, varat toimintaan tulivat yksittäisiltä lahjoittajilta lähinnä Amerikasta. Esimerkiksi Shining Homen seitsemäntoista lapsen elämä on yhden ainoan lahjoittajan varassa.

— Olen menettänyt sydämeni Nepalille, enkä vähiten niiden ihastuttavien lasten ja nuorten ansiosta. Molemmissa lastenkodeissa oli upeata huomata, ettei lapsia hirveästi haitannut, vaikka ei ollut hienoja leluja ja uusimpia pelikonsoleita. Hyvät pelit saa aikaan viidellä kivellä. Lapset osasivat iloita pienestä ja nauttivat siitä, mitä heillä on.

Hinduja ja kristittyjä

Suurin osa nepalilaisista — yli 80 prosenttia — on uskonnoltaan hinduja. Viime vuoden kevääseen saakka hindulaisuus oli valtionuskonto.

Uskonnon vaihtaminen oli lailla kielletty vuoteen 1990 asti. Käytännössä hinduksi sai mielihyvin kääntyä, mutta kristityksi ei. Kääntymisestä ja käännyttämisestä sai vankeutta.

Suoranaisesta vainosta huolimatta kristinusko on saanut Nepalissa jalansijan ja kristittyjen määrä kasvaa nopeasti. Nykyarvion mukaan heitä on 700 000.

— Nykyinen väliaikainen perustuslaki ei sano uskonnoista mitään. Kristittynä saa siis vapaasti elää, mutta vieläkin voi kohdata vainoa, vaikka ei valtion taholta.

Jumalanpalveluselämä on Nepalissa selvästi toisenlaista kuin mihin luterilainen on tottunut. Hakkarainen kertoo, että jumalanpalveluksen tunnelma oli mukava aistia, vaikkei kieltä ymmärtänytkään.

Saastekerrostumia ja alppiruusuja

Tomi Hakkarainen tutustui myös Nepalin nähtävyyksiin. Temppelialueet eivät häntä innostaneet.

— Temppelit ovat vain koreita rakennuksia patsaineen ja muistuttavat lähinnä markkina-aluetta.

Toista oli trekkaaminen eli vaeltaminen Himalajan vuoristossa.

— Nousimme Annapurna Base Campille, 4130 metrin korkeuteen. Ympärillä oli kahdeksankilometrisiä huippuja ja ne olivat todella lähellä. Maisemat olivat aivan käsittämättömiä, varsinkin kun oli jo kuukauden verran ehtinyt tottua pääkaupunkiseudun saastekerrostumiin, ja rinteitä peittivät alppiruusut.

Portaita Hakkarainen ei ollut ikinä kavunnut yhtä paljon kuin harjoitteluaikanaan.

— Siellä oli aivan mahtavia vuoristokyliä, joissa ihmiset asustivat kaukana kaikesta. Ja niihin miehet kantoivat niitä rappusia pitkin todella raskaita kuormia selässään, eikä edes hiki näyttänyt tulevan.

— Kaikki tämä oli Nepalissa hyvin ihmeellistä. Moni asia, joka Suomessa on itsestään selvä, ei ole sellainen siellä, Hakkarainen sanoo.