Sisar Hannele vilkuttaa vastarannalta ja nousee soutuveneeseen. Hän noutaa minut Reposalmenrannan venesatamasta Vartiosaareen. Välimatka on lyhyt, mutta ukkosen yllättäessä tapaaminen olisi jouduttu perumaan. Talvella matka taittuu jäätä pitkin kulkemalla. Kelirikon aikaan luostarissa vietetään täysipainoisesti kontemplatiivista elämää. Sana tarkoittaa hiljaista, sydämen rukousta.

Metsäpolulla sisar Hannele esittelee paikkoja: Entisellä huvilasaarella asuu vakituisesti parikymmentä ihmistä. Aidatussa haassa käyskentelee lampaita.

Luostari on muita huviloita vaatimattomampi, kaunis vanha puutalo. Viereisellä tontilla on liikuntaviraston tenniskenttä.

— Tuohon rajalle pitäisi saada aita, sisar Hannele osoittaa.

Kahden kirkon kansalainen

Karmeliittasääntökunta syntyi 1100-luvulla Karmel-vuorella. 1500-luvulla sääntökunta koki uudistuksen, jota johtivat Avilan Teresa ja Ristin Johannes. Teresa koki karmeliittojen etääntyneen liiaksi alkuperäisestä ankaruudestaan ja hänen johdollaan syntyi "paljasjalkaisten karmeliittojen sääntökunta". Nimi merkitsi luostariyhteisön halua viettää aikaa rukouksessa pienissä sisarryhmissä. Sisällä pysytellessä ei tarvittaisi kenkiä. "Paljasjalkaisten" nuorin haara, Ekumeeniset karmeliitat, täytti tänä kesänä 10 vuotta.

— Olemme kuin vastasyntyneitä, sisar Hannele vertaa.

Karmeliitat eivät mielellään kerro menneisyydestään.

— Puhumme mieluummin asiasta, kuten hengellisen työn tekijät yleensäkin. Tämä ei ole minun hankkeeni, vaan edustan Kristusta. Eräs toimittaja suuttui minulle, kun en kertonut tarpeeksi itsestäni.

Päätös nunnaksi ryhtymisestä syntyi vähitellen. Hiljaisuuden retriitit ja vierailut espanjalaisessa luostarissa vetivät mukanaan ja lopulta hän jäi pysyvästi Espanjaan. Sisar Hannelen pitkäaikainen haave saada luostariyhteisö Suomeen toteutui, kun tila järjestyi Vartiosaaresta. Aikaisemmat tilapäiset kokeilut olivat Rymättylässä, Karjalohjalla ja Lohjalla.

— Oma hengellinen elämäni kääntyi hiljaisuuteen. Luostarivierailuni pitenivät ja myös perheeni tottui niihin. Haaveilin, että Suomessakin voisi elää kontemplatiivista elämää.

Espanjan kieli, kulttuuri ja katolinen kirkko ovat tulleet sisar Hannelelle tutuiksi.

— Olen kahden maan ja kirkon kansalainen. Koen kuitenkin olevani luterilainen. Tämä on minun kirkkoni ja ymmärrykseni pohja.

Laajan meren rannalle

Nykyaika on täynnä elämänhallintaoppaita ja henkisen elämän etsintää.

— Me olemme psykologisoiva sukupolvi. Kaiken analysointi väsyttää. Tottakai on hetkiä, jolloin ihminen tarvitsee psykologiaa. Mutta puun täytyy kasvaa ylös- ja alaspäin, eikä se onnistu, jos puu revitään välillä juuriltaan ja analysoidaan, sisar Hannele kuvaa.

— Luostarissa me annamme Jumalan tehdä meissä työtä. Katse siirtyy omasta navasta, oman itsen tarkastelusta Jumalaan. Tämä johtaa myös lähimmäisen ymmärtämiseen: en rukoile yksin, mystikko on yksi pieni osa maailmaa.

Luostari pyrkii tarjoamaan puitteet Jumalan kohtaamiselle.

— Ihmiset poukkoilevat paikasta toiseen, koska he eivät ole tietoisia kristillisen mystiikan olemassaolosta. Itsekeskeinen "minulle sitä, minulle tätä" –ajattelu johtaa siihen, että vaikka omistaisi paljon, niin aikaa ei ole. Ihminen vieraantuu itsestään ja Jumalasta, sisar Hannele uskoo.

Joillakin on kielteinen kuva kristillisyydestä, he pelkäävät käännytystä ja ajatusten ohjaamista tiettyyn malliin. Sisar Hannele esittää vertauksen, jossa ihminen saatetaan laajan meren rannalle, josta jokainen lähtee kulkemaan omaa tietään. Kuten Ristin Johannes aikanaan kirjoitti: "Jumala kuljettaa kutakin sielua eri teitä."

— Tästä avautuu uskomaton maailma. Ihmiset eivät aavista kristillisen uskon rikkautta. Tuntuu hienolta, kun joku vierailija sanoo: "En tiedä, mitä olen etsinyt, mutta tässä se on."

Yhteisöjen arvostus kasvaa

Puheessa vilahtavat sanat mysteeri, meditaatio ja kontemplaatio. Niillä viitataan salaisuuteen, mietiskelyyn ja hiljaiseen, sydämen rukoukseen. Monille ne merkitsevät jotain muuta kuin kristilliseen elämään liittyviä asioita.

— Nämä käsitteet ovat ihmisille vieraita, pelottaviakin. Kun kristillisessä mystiikassa puhutaan ekstaasista, sillä tarkoitetaan yleensä hiljaista, sisäistä ja yksityistä kokemusta.

Uskontojen välisen dialogin puolestapuhuja painottaa, kuinka tärkeää on osata oman uskonsa perusteet.

— On tunnettava oma kristinusko, muuten voi tulla "tavallinen sekamelska". Kristillinen mystiikka ei yhdistele asioita sieltä ja täältä, vaikka toisaalta onkin hyvin avara. Mutta Jeesuksesta ei voi tulla filosofiaa. Avilan Teresan käsitys Jeesuksesta oli aikanaan hyvin rohkea ja se tulee lähelle Lutherin Jeesus-kuvaa. Teresan Jeesus tulee keskelle elämää, keittiöön ja matkakumppaniksi joka askeleelle.

Sisar Hannele jatkaa:

— Mystikko näkee Jumalan kaikessa ja kaikissa. Ihmisestä tulee osa luomakuntaa, ihmiskuntaa. Kristitty ei kuitenkaan kadota tietoisuutta itsestään eikä Kristuksesta. Jos kerran on kokemus Kristuksesta, häntä on mahdotonta kadottaa, vaikka menisi kuinka pitkälle mietiskelyssä.

Sisar Hannele näkee luostarin voimanlähteenä sekä yhteiskunnalle että kirkolle. Historiallisesti ajateltuna luostareista on lähtenyt liikkeelle monia uudistuksia. Myös nykyään on meneillään murrosvaihe. Työelämä muuttuu, samoin perhe- ja hengelliset arvot.

Sisar Hannele viittaa Karl Rahnerin lauseeseen: "Tulevaisuuden kristitty tulee olemaan mystikko, jos hän ei ole mystikko, hän ei ole kristitty."

— Tapakristillisyys on väistämättä muutoksessa, kuten muutkin arvot yhteiskunnassamme. Uskon, että tämä luostari ei jää ainoaksi. Ihmiset tuntevat kiinnostusta maallikkoelämää kohtaan. Monet etsivät hengellistä elämää yhteisössä, johon sitoudutaan ja joka ravitsee. Kirkko ilman luostaria on tynkäkirkko, sillä jokaisessa uskonnossa on mietiskelyyn suuntautuneita ihmisiä, sisar Hannele linjaa.

Luostariin ei houkutella ketään. Noviisiaikana sekä kokelas että yhteisö ehtivät pohtia tulijan soveltuvuutta. Luostarissa sitoudutaan elämään askeettisesti ja luopumaan monista asioista. Tämä kuuliaisuus ymmärretään usein niin, että ihmisen oma minuus hävitetään pois.

— Se mistä luovun, sen täyttää Jumala. Omistamiseen liittyy aina huoli: on hoidettava auto, talo, vakuutukset, vaatteet… Tämä kaikki vie suunnattomasti aikaa. Luostarissa elämä on tehty helpoksi. On päätetty, koska syödään, koska rukoillaan. Ihmiselle jää aikaa hiljaisuuteen ja mietiskelyyn.

Sisar Hannele vertaa luostarilupaustaan avioliittoon, kasvua voi tapahtua vain sitoutumisen kautta.

— Jumalasuhteessakin on aluksi karismaattisuuden aika. Sitten seuraa vaikeita vuosia. Lopulta ei tarvitse enää kysellä rakkautta toiselta, vähät sanat riittävät.

"Koelaboratorion" tulevaisuus

Voisi kuvitella, että luostarissa on helpompi syventyä hiljaiseen rukoukseen kuin vaikkapa perhe-elämää pyörittäessä. Vai onko?

— Ristiriita on aina olemassa. Vaikka et poistuisi ikinä luostarista, ajatukset voivat karata muihin asioihin. On kuitenkin oltava riittävän paljon hiljaista rukouselämää, jotta jaksaa arjessa ja ottaa vieraita vastaan, sisar Hannele kuvailee.

Työtä hänellä toki riittää. Ekumeenisten karmeliittojen ystävät –yhdistys pyrkii tulevaisuudessa järjestämään matkoja, kursseja ja retriittejä.

Sisar Hannele kuvaa yhdistystään "sääntökunnan koelaboratorioksi". Vuoden vanhaan yhdistykseen on liittynyt 120 jäsentä. Hän iloitsee siitä, että monet luterilaiset papit ovat lähteneet mukaan.

Soutumatkalla takaisin huomaan vastarannan luksustalot. Sisar Hannele katselee merelle ja toivoo, että korjausmiehet saisivat moottoriveneen pian kuntoon, jotta hän pääsisi tutkimaan alueen lähisaaria.

Ekumeeninen karmeliittayhteisö

Suomeen perustetun Ekumeenisen karmeliittayhteisön toive on elää Suomen evankelisluterilaisen kirkon yhteydessä ja tarjota kaikille kristityille mahdollisuutta osallistua yhteisön noudattaman säännön mukaiseen elämään ekumenian ja vieraanvaraisuuden hengessä.

Vuoden 2007 alusta luostariyhteisö on toiminut Helsingin Vartiosaaressa. Sitä ennen, alkaen vuodesta 2005, se toimi Rymättylässä, sen jälkeen Karjalohjalla ja Lohjalla.

Vartiosaaren luostarissa järjestetään erilaisia hengelliseen elämään ja hiljaiseen rukoukseen liittyviä ja niitä tukevia retriitinomaisia kursseja, hiljaisuuden päiviä ja messuja.

Suomessa on yksi Ekumeenisen karmeliittayhteisön nunna, Hannele Kivinen de Fau. Muita yhteisön jäseniä ovat maallikkokarmeliitat (16) ja kaikki yhdistyksen jäsenmaksun maksaneet. Yhteisöllä on Suomessa tällä hetkellä noin 120 jäsentä.