Sivun toiminnot

Reilua Korso!

Lauri 1-06 nettiin_Page_03_Image_0009.jpg

Korson seurakunnalle on myönnetty Reilun kaupan seurakunnan arvonimi yhtenä ensimmäisten joukossa. Toivon mukaan se ei jää ainoaksi vantaalaiseksi reiluksi seurakunnaksi, vaan muut ottavat Korsosta mallia. Olisi hienoa, jos Vantaasta tulisi reilun kaupan seurakuntayhtymä.

Toukokuussa käynnistyneen Reilun kaupan seurakunta –kampanjan tavoitteena on tukea seurakuntia ottamaan Reilun kaupan tuotteet yhä luontevammaksi osaksi toimintaansa sekä tiedottamaan seurakuntalaisille reilun kaupan periaatteista.

Arvonimen saadakseen seurakunnan on täytettävät tietyt kriteerit. Niihin kuuluvat muun muassa Reilun kaupan kahvin ja teen käyttö kaikissa tilaisuuksissa sekä joidenkin muiden Reilun kaupan tuotteiden säännöllinen käyttö. Esimerkiksi seurakunnan nuorisotyölle voidaan hankkia jalka- ja lentopalloja, joiden valmistamisessa ei ole käytetty lapsityövoimaa ja joista pallon tekijä saa kunnon korvauksen.

Reilun kaupan seurakunnan arvonimi myönnetään neljäksi vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen asiaa arvioidaan uudestaan. Reilun kaupan edistämisyhdistyksen lisäksi hankkeen takana ovat kristilliset järjestöt Kirkon Ulkomaanavusta Suomen Lähetysseuraan ja Kirkkopalveluihin. Mistään haihattelusta ei siis ole kyse, vaan vakavasti otettavasta yrityksestä vaikuttaa maailmankaupan rakenteisiin. Tavoitteena on tehdä maapallosta edes hitusen oikeudenmukaisempi.

Tavallinen seurakuntalainen voi osallistua kampanjaan haastamalla omaa seurakuntaa julistautumaan Reilun kaupan seurakunnaksi. Reilun kaupan edistämisyhdistyksen sivuilta löytyy haastepohja, jonka voi toimittaa seurakuntansa seurakuntaneuvostolle tai yhteiselle kirkkovaltuustolle. Nämä luottamuselimet sitten ratkaisevat, mitä seurakunta asiassa tekee.

Vantaan seurakunnissa Reilun kaupan seurakunnaksi julistautuminen on nyt erityisen ajankohtaista. Seurakunnat ovat nimittäin hakemassa Kirkon ympäristödiplomia, jonka kriteereihin kuuluu myös Reilun kaupan edistäminen. Korson seurakunnan lisäksi Vantaan seurakuntien kurssikeskukset ovat asiassa edelläkävijöitä, ja juodaanpa reilua kahvia ja teetä myös seurakuntien virastotalon eri kokouksissa ja Vantaan Laurin toimituksessa.

Pauli Juusela, päätoimittaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook