Nuoria rohkaistaan savuttomuuteen
Lääkärit tupakkaa vastaan -verkosto nosti (VL 14.6.) aiheellisen huolen nuorten tupakoinnista. Kirjoituksessa toivottiin, että seurakunnissa pyrittäisiin määrätietoisesti suojelemaan nuoria tupakan aiheuttamilta vaaroilta.
Puoli vuotta kestävän rippikoulun yhtenä keskeisenä tarkoituksena on tukea nuoren kokonaisvaltaista kasvua: hengellistä, psyykkistä ja fyysistä. Nuorta tahdotaan ohjata ja rohkaista vastuulliseen elämäntapaan. Oman terveyden vaaliminen on yksi osa tätä.
Miksi toisissa seurakunnissa rippikoulujen leirijaksoilla tästä huolimatta sallitaan määrätyillä ehdoilla tupakointi joillekin nuorille?
Työntekijöiden on valvottava ensisijaisesti nuorten ja leirin turvallisuutta. Salassa tupakointi on turvallisuusriski, joka voi saattaa koko leirin hengenvaaraan. Leirin turvallisuus on työntekijöiden vastuulla, alaikäisten nuorten elämäntavat vanhempien vastuulla.
Rippikoulun viikon mittaisella leirijaksolla ei saada tupakoitsevia nuoria kokonaan lopettamaan polttamista. Tämän valitettavan asian kanssa on vain elettävä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nuorten terveyteen suhtauduttaisiin välinpitämättömästi. Nuoria koetetaan rohkaista päihteettömään elämäntapaan sekä savuttomuuteen. Pelkät kiellot, määräykset ja sanktiot eivät tuo välttämättä parasta lopputulosta. Paras tapa on saada nuoret ja heidän vanhempansa sitoutumaan ja toimimaan yhteisten tavoitteiden mukaisesti.
Tiedän monia seurakuntia, joissa kaikki rippikoulut on — ainakin periaatteessa — saatu savuttomiksi. Tähän suuntaan kannattaa Vantaallakin määrätietoisesti edetä.
