Tampereella lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Antti Leinonen innostui harmonikan soitosta isoisänsä esimerkistä.

— Äidinisäni oli hyvä harrastajasoittaja. Isänpuoleisessa suvussa on lisäkseni muitakin muusikoita, Leinonen kertoo.

Soitto-opinnot hän aloitti viisivuotiaana.

— Opiskelin pitkään konservatoriossa. Soittamisesta tuli sellainen osa elämääni, etten ylioppilaaksi päästessäni osannut oikein ajatella muuta. Tavallaan ajauduin alalle, mutta samalla halusin sitä.

Muusikon tiellään Leinonen valmistui ensin musiikkipedagogiksi. Sen jälkeen hän halusi, ja pääsi, opiskelemaan Saksaan kuuluisan opettajan, professori Hugo Nothin johdolla. Kahdessa vuodessa hän suoritti diplomimuusikon tutkinnon.

Diplomimuusikon tutkinto ei ole sama kuin suomalainen maisterin tutkinto, joten työmahdollisuuksia parantaakseen Leinonen aloitti maisteriopinnot Sibelius-Akatemiassa kaksi vuotta sitten.

— Ensi syksynä alkaa yhdeksäs vuosi päätoimisia musiikin opintoja. Tarkoitukseni on saada tutkinto ensi talven aikana valmiiksi. Sitten toivoisin löytäväni opettajan työn, ja iltaisin tai viikonloppuisin voisin keikkailla.

Ei vain nurkkatanssien kurttukone

Antti Leinoselle harmonikka ei ole ensisijaisesti lava- tai nurkkatanssien soittopeli eikä kansanmusiikkiyhtyeen kurttukone. Hänelle harmonikka on konserttisoitin.

— Koulutukseni on klassinen. Sibelius-Akatemiassakin opiskelen esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa. Harmonikan soittoa opetetaan akatemiassa tietenkin myös kansanmusiikkipuolella.

Leinonen kertoo harjoittelevansa soittamista neljä–viisi tuntia päivässä.

— Useimmiten viikossa on yksi vapaapäivä. Muulloin olen istunut tuntikausia pienessä kopissa noin viistoista kiloa painava soitin sylissäni. Nyt kesällä harjoittelut menevät esiintymisprojektien mukaan.

Tätä nykyä Leinosella on kaksi harmonikkaa: isoisältä peritty soitin, jota hän käyttää silloin, kun soittaa ulkona vesisateessa — ja vajaa vuosi sitten hankittu uusi konserttiharmonikka.

— Melkein kaikki erimerkkiset konserttiharmonikat valmistetaan Italiassa. Toinen valmistusmaa on Venäjä. Konserttisoitin maksaa pikkuauton verran.

Harmonikka on monipuolinen soitin.

— Harmonikassa on laaja ääniala, suunnilleen sama kuin konserttiflyygelissä. Sillä voi soittaa moniäänisesti, ja keikkailla hyvin yksinkin — vaikka toisten kanssa keikkaileminen on hauskempaa. Se sopii myös säestyssoittimeksi.

Barokista nykymusiikkiin

Harmonikalla voi Antti Leinosen mukaan soittaa mitä vaan musiikkia. Hänen oma painotuksensa on koulutuksenkin takia klassinen.

— Klassisen musiikin puolella harmonikan soitossa on kaksi painopistettä: nykymusiikki ja barokkimusiikki.

Leinosen mukaan barokkimusiikista harmonikalle käy etenkin cembalolle sävelletty musiikki. Sitä haitaristi voi soittaa suoraan nuoteista. Myös pienimuotoiset pianokappaleet voivat sujua yhtä lailla.

— Soitan mielelläni muun muassa Bachin cembaloteoksia.

Soitin tunnetaan hyvin myös klassisessa nykymusiikissa. Nykysäveltäjät säveltävät harmonikalle siinä missä muillekin soittimille.

— Suomi taitaa olla tällä alalla maailman johtavia maita. Harmonikalle ovat säveltäneet muun muassa Magnus Lindberg, Paavo Heininen, Erkki Jokinen ja Kalevi Aho. Voisi ainakin väittää, että kaikilla suomalaisilla nykysäveltäjillä on harmonikkateos.

Haikeaa klezmeriä

Antti Leinosen musiikkivalikoima monipuolistui noin vuosi sitten, kun hän tutustui klarinetisti Kaisa Koivulaan ja alkoi esittää tämän kanssa klezmer-musiikkia.

— Klezmer on juutalaista kansamusiikkia, joka syntyi itäisessä Euroopassa asuneiden juutalaisten keskuudessa, Leinonen kertoo.

— Vaikka itse klezmer on maallista, sen pohjalla on uskonnollinen musiikki. Siihen on sekoittunut myös Itä-Euroopan romanien musiikkia sekä itäeurooppalaisten maiden kansanmusiikkia. Toisen maailmansodan jälkeen musiikinlajin painopiste siirtyi Yhdysvaltoihin.

Viulu oli tärkein soitin 1800-luvun klezmerissä. Myöhemmin klarinetista tuli tärkein.

— Klezmerissä ei pelata länsimaisessa musiikissa tutuksi tulleilla asteikoilla. Kappale voi hyvin olla haikea, vaikka se menisikin duurissa.

Kun Leinosen ja Koivulan kokoonpanoon liittyi kolmas soittaja, sellisti Juhana Ritakorpi, löytyi kokoonpanolle nimikin: Dreian taustalla on jiddišinkielinen kolmea merkitsevä sana.

Tuulahduksia etelästä

Pyhän Laurin kirkossa pidetään torstaisin klo 12 reilun puolen tunnin mittaisia kesäkonsertteja. Konsertteihin on vapaa pääsy, ohjelma maksaa 5 euroa.

• 28.6. Klezmeriä keskellä kesää
  Dreia: Kaisa Koivula (klarinetti), Antti Leinonen (harmonikka) ja Juhana Ritakorpi (sello)
• 5.7. Lauluja mereltä ja tuntureilta
  Heikki Orama (basso) ja Erkki Kallio (piano)
• 12.7. Kesäisiä säveliä panhuilulla
  Duo Pantastic: Stefan Stanciu (panhuilu) ja Ilia Kalioujnov-Salminen (piano, urut)
• 19.7. Serenadi jousille
  Göta-trio: Satu Tikkanen (viulu), Elina Virtanen (alttoviulu) ja Elena Hämäläinen (sello)
• 26.7. Flamencoa ja barokin
  iloittelua à la Scarlatti
  Markku Mäkinen (cembalo, urut)
• 2.8. Elokuinen jazzhetki
  Ville Vannemaa (saksofoni), Tuomas Turunen (piano) ja Vesa Ojaniemi (basso)
• 9.8. Gospel Covertajat
  — Voi sen sanoa toisinkin
  Gospel Covertajat: Hannes Asikainen (laulu, kitarat), Mikko Miettinen (laulu, kitara, huilut) ja Esko Turpeinen (laulu, kitarat)