Sivun toiminnot

Pihalle laulamaan

Hämeenkylässä varma kesän merkki ovat pihaseurat. Niitä aletaan pitää kesäkuun alusta ja jatketaan aina elokuulle asti. Pihaseuroihin ovat tervetulleita kaiken ikäiset. Ideana on, että seurakuntalaiset kokoontuvat jonkun paikallisen kotipihalle. Yleensä paikalla on seurakunnan edustajina pappi ja kanttori, mutta siellä voi tavata myös muita seurakunnan työntekijöitä.

Seuroissa muun muassa lauletaan virsiä tai muita lauluja, keskustellaan sekä kuullaan ja pidetään puheita. Siellä voi myös tutustua toisiin ihmisiin. Yleensä talonväki haluaa tarjota seuralaisille kahvia lisukkeineen tai jotain muuta hyvää. Pihaseurat pidetään aina keskiviikkoiltaisin.

Hämeenkylän pihaseurat kesällä 2007

27.6. Askistossa Aimo ja Maire Nummella, Askistontie 28

4.7. Vapaalassa Jaakko ja Kaija Porvalilla, Vapaalantie 99

11.7. Ylästössä Jaakko ja Kersti Rantasalolla, Mustikkapolku 10

18.7. Varistossa Pentti ja Marjatta Tammisalolla, Luuvakuja 10

25.7. Hämeenkylässä Matti ja Helmi Tolosella, Maamiehentie 13 B

1.8. Hämevaarassa Mariitta Savolaisella, Veitsitie 15

8.8. Vapaalassa Elina Miettisellä, Kaavintie 8

Pihaseuroja keskiviikkoisin klo 19 Hämeenkylässä

kuva Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook