Raamattu ei kerro vain ihmisen ja Jumalan suhteesta, vaan myös luomakunnasta, jossa ihmisellä on vastuullinen tehtävä.

— Luonto ja ympäristö ovat varsinkin Vanhassa testamentissa hyvin paljon esillä. Me vain olemme tottuneet kiinnittämään huomiota ihmiseen, lukutapamme on ihmiskeskeisempi kuin tekstit itse, arvioi Tikkurilan seurakunnan pastori Jaakko Hyttinen, joka valmistelee väitöskirjaa Vanhan testamentin luomakuntateksteistä.

Hyttinen huomauttaa, että melkein jokaiselta Raamatun sivulta löytyy eläimiä, jos ei muuten, niin kielikuvissa. Muurahaiset ahertavat sananlaskuissa. Heinäsirkat ja pedot toimivat rangaistuksen välikappaleina.

Joissakin profetioissa puolestaan ennustettu tuho ja Jumalan rangaistus koskettavat myös maata, joka kuihtuu ja kuolee, ja eläimiä, jotka joutuvat pakenemaan. Jesajan kirjan kuvaamassa tulevassa rauhan ajassa luomakunta on täydellisessä sopusoinnussa, susi kulkee karitsan kanssa ja leijonakin on kasvissyöjä.

Luomiskertomusten lisäksi tärkeimmät luomakuntaa käsittelevät tekstit ovat psalmeja. Niissä on Hyttisen mukaan yksi yhteinen piirre: kaikki ovat luonteeltaan ylistäviä. Maailma ja luomakunta ovat ihmeellisiä, ihania, kauniita ja yllättävän harmonisia.

— Niissä itsepintaisesti nähdään maailma hyvänä ja tasapainoisena. No, onhan se ihannekuva. Samalla se on uskon kuva: perimmäinen totuus maailmasta eli Jumalan tarkoittama todellisuus. Sellaisena se on myös moraalisesti puhutteleva, sillä siinä visioidaan hyvä päämäärä.

Voimakkaimmin tällainen näkemys luomakunnasta tulee Hyttisen mukaan esille psalmissa 104.

— Se on luomakuntapsalmeista suurin ja kaunein, lähes täydellisen harmoninen ku-vaus. Vasta lopussa tulee sävynmuutos, kun todetaan "hävitkööt synnyintekijät maasta, tulkoon loppu jumalattomista!" Se alleviivaa sitä, että kaunis maailma on eettisesti velvoittava.

"Herran ääni kaikuu vetten päällä"

Raamatun vanhimmat luomakunnan ku-vauk-set löytyvät psalmeista. Jaakko Hyttisen mukaan luomakuntapsalmit ovat sekä iältään että tyyliltään varsin kirjava ryhmä, sillä vanhimman ja nuorimman välillä on ikäeroa yli 500 vuotta.

Psalmeja lukemalla voi seurata, kuinka vahvasti luomiskäsitys aikojen kuluessa muuttuu. Psalmissa 29 maailmaa ei vielä katsella kokonaisuutena eikä alkuluomisen valossa. Psalmiin 65 puolestaan sisältyy vanha kevätlaulu. Siinä maa on kuin äiti, joka saa hedelmällisyytensä sateen kautta.

— Tällainen äitimaa-kuva ei edellytä alkuluomista, vaan kuvastelee pikemminkin syklistä aikakäsitystä ja vuodenkiertoa, Hyttinen toteaa.

Vanhin alkuluomista kuvaava psalmi on psalmi 89, jonka alussa on säilynyt vanha luomishymni. Luominen on siinä kaaosmeren kukistamista. Kaaoksen keskelle tulee kosmos eli elämän puitteet ja järjestys.

— Siinäkään ei puhuta vielä taivaan luomisesta. Ne tekstit, joissa taivas alkaa olla olennainen osa luotua maailmaa, ovat luomiskertomusta nuorempia. Tyhjästä luomisen ideaa ei Vanhassa testamentissa ole ollenkaan. Se esiintyy ensimmäistä kertaa vasta apokryfikirjoihin kuuluvassa Toisessa Makkabilaiskirjassa.

"Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan"

Vanhan testamentin alussa on kaksi eri luomiskertomusta. Niistä jälkimmäinen eli paratiisikertomus on vanhempi. Siinä Jumala asettaa ihmisen viljelemään ja varjelemaan Eedenin puutarhaa.

— Ihminen nimitetään maailmaan Jumalan tilanhoitajaksi tai puutarhuriksi. Ihmisellä siis on luomakunnassa erityinen asema, johon kuuluu vastuu, Jaakko Hyttinen sanoo.

Kun ihminen käärmeen yllytyksestä maistaa kiellettyä hedelmää, rikki ei mene vain ihmisen ja Jumalan suhde, vaan myös ihmisen suhde luomakuntaan. Jumala kiroaa käärmeen ja panee vihan käärmeen ja ihmisen suvun välille. Käärme onkin Hyttisen mukaan voimakkain ihmisen ja luomakunnan välinen viholliskuva.

— Kirouksissa Jumala myös sanoo ihmisille, että maa on sinun tähtesi kirottu. Alun perinhän ihminen ja maa kuuluivat yhteen. Ihminen tehtiin maasta.

Syntiinlankeemus ei silti poista ihmisen vastuuta. Hyttinen muistuttaa, että vaikka reaalitodellisuus on rikkoutunutta, alkuperäinen tarkoitus viljellä ja varjella on yhä olemassa.

"Täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne"

Viljeleminen ja varjeleminen ei ole ainoa käsitys ihmisen tehtävästä luomakunnassa. Ihminen on mieltänyt itsensä myös luomakunnan herraksi. Pohjana tälle ajattelutavalle on ensimmäinen luomiskertomus, jossa Jumala päättää tehdä ihmisen kuvakseen ja hallitsemaan maailmaa.

Kirkkoa ja kristinuskoa on syytetty ympäristökatastrofista sillä perusteella, että luomiskertomuksen katsotaan oikeuttaneen ihmisen käyttämään luontoa säälimättä hyväkseen.

— Aito itsekritiikki on tarpeen. Joskus luomakunnan herran mallilla on perusteltu luonnon riistoa ja tuhoamista. Sellainen ei kuitenkaan sovi mitenkään yhteen luomiskertomuksen idean kanssa.

— Ihminen Jumalan kuvana ja luomakunnan herrana kuvaa sitä, kuinka ihminen on Jumalan edustaja muuhun luomakuntaan nähden. Se merkitsee sitä, että ihmisen tulee toimia Luojan tahdon ja päämäärän mukaisesti. Ensimmäisen luomiskertomuksen herra on lopuksi aika samanlainen kuin toisen luomiskertomuksen tilanhoitaja, Hyttinen arvioi.

"Autio aro viheriöi"

Jaakko Hyttisen väitöskirjassa on ekoteologinen näkökulma. Ekoteologian harjoitus on toistaiseksi ollut Suomessa vielä melko kapeaa ja siksi lapsenkengissään, mutta nykyään se on nousemassa vahvasti esiin. Kyse on tutkimusotteesta, jossa otetaan huomioon ympäristönäkökulma ja sen asettamat haasteet.

— Ekoteologia on selvästi samaa sukua kuin vaikkapa vapautuksen teologia ja feministiteologia. Siinäkin puututaan sortoon ja vääryyteen — tässä tapauksessa sorron kohteena vain on luonto, ei joku tietty ihmisryhmä.

— Raamatussa on luonnonsuojelulle taustaa ja uskonnollista perustelua, joka on ihan eri tasolla kuin joku kierrättäminen. Luomakunta on äärettömän arvokas, koska Jumala on sen luonut ja halunnut. Ja Raamatun luomiskuvauksissa on selkeästi mukana myös ihmisen vastuun teema, Hyttinen toteaa.

— Uuden testamentin puolella Kolossalaiskirjeessä on hymni, jossa kytketään yhteen luominen ja lunastus. Kristus on luomisen välittäjä ja täyttäjä ja luomakunnan tasapainon turvaaja. Seurakunnan pitäisi olla Kristuksen maailmanhallinnan väylä — aikamoinen haaste. Kirkon sanoman ytimessä on siis voimakas perustelu ympäristövastuulle.

Hyttinen lisää, että Vanhassa testamentissa on kohtia, joissa annetaan ymmärtää luomakunnan olevan arvokas itsessään.

— Esimerkiksi psalmissa 65 kuvataan Jumalan siunausta, jonka ansiosta autio arokin viheriöi. Ei siellä ole ketään ihmisiä saamassa hyötyä siitä. Ja kun Jumala vedenpaisumuksessa peruutti luomisen, säästämisen arvoinen ei ollut vain ihminen, vaan myös kaikki eläinlajit.

"Vahvistaa rauhan kaiken kanssa"

Jaakko Hyttisen mielestä vastuu luomakunnasta on kirkon piirissä sivuutettu ehkä siksi, että asioita on katsottu niin voimakkaasti taivasnäkökulmasta. Huomio on ollut ihmisen pelastumisessa, ja huoli tämänpuoleisesta maailmasta ja elämästä on jäänyt toissijaiseksi.

— Ympäristövastuun tajuamisessa on vielä opettelemista. Ihminen on aika hyvä mokaamaan, mutta ei se tarkoita sitä, että vastuusta saisi luopua. Emmehän me luovu diakoniastakaan, vaikka olemme huonoja rakastamaan lähimmäisiämme.

Hyttisen mielestä seurakuntien tärkein haaste on puhua ympäristövastuun teologisesta taustasta. Niiden tulee myös toimia esikuvina omissa valinnoissaan.

— Seurakuntien pitäisi etsiä vastuullisia toimintatapoja, kierrättää, tehdä hankinnat kestävää kehitystä silmällä pitäen ja hoitaa omistamiaan maita ja metsiä niin, että luonnon-suojelulliset arvot otetaan huomioon. Ne voisivat myös järjestää tilaisuuksia, joissa keskustellaan ja tiedotetaan ympäristöasioista.