Vantaalla toimii 1500 partiolaista
Satavuotisjuhliaan viettävä partioliike elää ja voi hyvin. Eri puolilla Vantaata kokoontuu 1500 sudenpentua, vartiolaista ja vaeltajaa johtajineen.
Suuri joukko vantaalaisia partiolaisia osallistui viikonloppuna juhlavuoden päätapahtumaan, Suurjuhlaan Tampereella. Sudenpennut pääsivät salapoliisikouluun Pyynikin kentälle, vartiolaisilla oli visainen agenttiroolipeli ja vaeltajat osallistuivat kaupunkiseikkailuun.
Lauantai-iltana yhteensä 16 000 partiolaista osallistui pääjuhlaan ja sunnuntaina kokoonnuttiin partiomessuun Ratinan kentälle. Juhlavaksi päätökseksi partioparaati kulki keskustan halki.
Parasta ovat retket
Mirkka Laine, 19, vantaalaisesta Myyrpartiosta oli mukana Suurjuhlassa. Mirkka aloitti partion 8-vuotiaana sudenpentuna, ryhtyi myöhemmin vartionjohtajaksi ja on nyt lippukunnan johtajan apulainen.
— Partiossa kiehtoo monipuolisuus, kaverit ja luonto. Kavereihin tutustuu tosi hyvin, jos vaikkapa pystyttää telttaa yhdessä vesisateessa, Laine kertoo.
— Retket ovat tosi hienoja. Ollaan yötä teltassa, hakataan puita, valvotaan kipinämikkona, leikitään, puuhastellaan ja opitaan paljon uutta.
Mirkan kokemuksen mukaan partiossa opitaan kunnioittamaan toista ihmistä ja luontoa, ottamaan toiset huomioon ja auttamaan.
— Kerran partiolainen, aina partiolainen. Sillä lailla se menee, hän tuumii.
Vapaaehtoisia vetäjiä kaivataan
Vantaalla toimii 18 partiolippukuntaa. Partio löytyy lähes kaikista taajamista.
— Lippukunnilla on suora linkki seurakuntaan. Ne saavat yleensä toimitilan tai avustusta seurakunnalta. Myös seurakuntien työntekijät antavat toimintaan työpanostaan, kertoo Timo Järvenpää.
Järvenpää on Vantaan Partiokannuksen puheenjohtaja. Partiokannus on Vantaalla toimivien lippukuntien aluejärjestö. Sen nettisivuilta www.papa.partio.fi/kannus/ löytyvät tiedot alueen lippukunnista.
— Lippukunnat toimivat tällä hetkellä hyvin, mutta toiminnan laajentamiseen tarvitaan uusia vapaaehtoisia lauman- ja vartiojohtajiksi, Järvenpää kertoo.
Partioon voi liittyä 7-vuotiaana. Sudenpennut ovat 1–3-luokkalaisia ja heidän johtajinaan ovat aikuiset. Johtajiksi haluaville järjestetään säännöllisesti kursseja. Vartionjohtajat vetävät hieman vanhempien, 4–7-luokkalaisten ryhmiä. Vartionjohtajina toimivat yleensä 15–18-vuotiaat nuoret. Myös heitä kaivataan lisää.
Timo Järvenpää kiteyttää partiosta kolme mielestään olennaisinta asiaa: oma ryhmä, tekemällä oppiminen sekä luonnossa koettavat elämykset ja seikkailut.
Lippukunnat juhlivat leireillä elokuussa
Partioliikkeen perusti Englannissa Robert Baden-Powell vuonna 1907. Nykyisin partiolaisia on 38 miljoonaa 155 maassa. Partio on suurin lasten ja nuorten järjestö Suomessa. Partiolaisia on noin 75 000. Kaikista maamme lippukunnista runsaat 70 prosenttia on jollain tavoin kytköksissä seurakuntaan.
Partioliike juhlii kaikkialla maailmassa 1. elokuuta. Silloin tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun ensimmäinen partioleiri alkoi Brownsean saarella Englannissa. Myös Suomessa lippukunnat juhlivat omilla leireillään elokuun ensimmäisenä päivänä.
Suomessa kiertää tänä vuonna partionäyttely ja lisäksi on julkaistu partioaiheinen postimerkki. Itsenäisyyspäivän tienoilla partiolaiset järjestävät palvelutempauksen veteraaneille.
Partion perinteinen tunnus kuuluu "Ole valmis". Aimo -Hendrell Hämeenkylän Tavasteista kertoo, että partion tavoitteena on edelleen auttaa erilaisin tempauksin. Partion kasvatustavoitteet ja ikäkausiohjelmat ovat parhaillaan uudistettavina. Perustavoite on, että yksilö toimii aktiivisesti ja vastuuntuntoisesti suhteessa omaan itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön.

