Kirjoititte siitä, kuinka ikäihmiset rakastuvat (VL 7.6.). Heräsi kysymys, onko ihan totta, että nainen rakastui ensimmäistä kertaa vasta 67-vuotiaana. Siinä sitä on salattua elämää kerrakseen! Totisesti parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Itse jo vuosia sitten leskeksi jääneenä, vähän tuota kyseistä naistakin vanhempana, olen koet-tanut löytää kumppania niin ettei tarvitsisi turvautua kirjeenvaihtoilmoituksiin. Käyn ilmeisesti väärissä paikoissa, harrastuspiirit ja seurakunta tuppaavat olemaan meitä yksinäisiä naisia täynnä. Tanssipaikoille en oikein uskaltaisi enkä haluaisikaan, ravintoloissa en käy.

Ei kaveria tunnu kaikille nuoremmillekaan löytyvän helposti. Mikä siis avuksi? Mistä te tuoreet pariskunnat olette toisenne löytäneet? Vai onko se vaan alistuttava siihen, että loppuelämänsä viettää yksin?