Sivun toiminnot

Kaipaus rauhaan

Jeesus vastasi näin: "Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina’. Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita." Luuk. 14:16-18

Tulevan sunnuntain evankeliumissa isäntä lähettää palvelijansa kutsumaan vieraita juhliinsa. Kutsun saaneista yksi toisensa jälkeen jättää kiireihinsä vedoten tulematta, ja tästä harmistuneena isäntä päättää kutsua juhlapöytäänsä syrjäytyneet, sairaat ja lopulta jopa satunnaiset ohikulkijat.

Evankeliumikertomus on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin luultavasti koskaan. Arjen kiireiden keskellä elävien nuorten aikuisten ja työikäisten prioriteettilistalla eivät uskonnolliset kysymykset sijoitu kovinkaan korkealle. Sen sijaan painotetaan asioita, joista saadaan itselle mahdollisimman nopeasti taloudellista, fyysistä tai henkistä mielihyvää.

Kaipaus Jumalaan syntyy ihmiselle usein vasta siinä vaiheessa, kun elämä jollakin tavalla koettelee. Moni diakoniatyön asiakas saattaa samanaikaisesti kipuilla riippuvuuksien ja monien elämän ongelmien kanssa ja kuitenkin hän kokee saavansa lohtua uskosta. Se on hänelle ainut turva tilanteessa, kun ulkoiset mahdollisuudet ovat lähes olemattomat.

Elämänkaaripsykologian mukaan ihminen alkaa keski-iässä kohdata syvällisiä kysymyksiä. Moni uraputken paineissa kärvistelevä nelikymppinen saattaa miettiä, mitä tämä kaikki touhuaminen oikein hyödyttää. Yli viisikymppisistä reilut puolet odottaakin jo eläkkeelle pääsyä.

Ihmisten sisimmässä oleva kaipaus henkisyyteen ja rauhaan on pohjimmiltaan kaipausta Jumalan luo. Kirkkoisä Augustinus opetti, että ihminen on niin kauan levoton, kunnes hän löytää rauhan Jumalassa. Jumala ei etsi menestyjää, vaan ihmistä, joka kuulee hänen kutsunsa. Usein vain hyvin vajavaiset ja siipeensä saaneet ihmiset kuulevat sen.

Ensi sunnuntai on 3. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Kutsu Jumalan valtakuntaan. Alttarilla on vihreä liina ja kaksi kynttilää.
Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 18:17–20, 26–29, Hoos. 11:1–4, 7, Fil. 2:12–16 ja Luuk. 14:16–24.

Pontus Salmi
Vantaan yhteisen seurakuntatyön päällikkö
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse paivi.ryyti@kotimaa.fi tai soittamalla numeroon 050 381 7228.

Viikon kuva-arvoitus

Kuva-arvoitus 20

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...