Outi Almin viides teos Hemingwayn naiset haastaa ikäennakkoluulomme. Kaksi vanhaa naista, kirjastonhoitaja Maija, ja varakas kirjallisuudenharrastaja Kaisa, ystävystyvät ja pitävät pitkiä sessioita, joissa puhuvat kaikesta: vanhenemisesta, kuolemasta, intohimosta, matkoista, elämän mielestä, naisen asemasta, sairauksista, sukupolvien ketjusta, lapsuudestaan — ja ennen kaikkea kirjoista.

Molemmat naiset palvovat Hemingwayta, ja kirjailija onkin kehitellyt mukaan hiukan tarpeettomalta tuntuvan sivujuonen: toisen naisen kuvitelman siitä, että Hemingway olisi hänen isänsä. Ehkä hän etsii sen kautta lohtua vanhenemisen kipuun.

Alm on hyvä saamaan aikaan haikean tunnelman hyvin kuvatussa arkisessa maisemassa. Naisten keskustelut kirjallisuudesta ja muista sentapaisista asioista tuntuvat joskus turhankin kirjallisilta. Toisaalta on virkistävää lukea päähenkilöistä, jotka puhuvat muustakin kuin kaikkein jokapäiväisimmistä kuulumisista.

Maija harrastaa epäsovinnaisia asioita, kuten nyrkkeilyä, siinä missä Kaisa viettää pitkiä aikoja elämästään ulkomailla. Kokoonpanossa roikkuu muitakin naisia. Heitä on mielestäni jopa liikaa. Toisaalta kaikki kyllä valaisevat omalta osaltaan eri tavoin koettua naisen keskipäivän iltaa.

Kokonaisuutena Almin kirja on hyvää luettavaa. Kerronta on koruton naisten mielialojen kuvausta, ja arjen aspektit sisältävät lukijalle monta tuttua tarttumapistettä.