Suomen ensimmäinen naispuolinen sotilaspastori istuu pöydän ääreen Haminan sotilaskodissa kasvot meikittä ja vaaleat hiukset palmikolla. Suvi Kouri, 26, on entinen Vantaankosken seurakunnan seurakuntapastori, jonka alba vaihtui asepukuun, kun hänet maaliskuussa nimettiin sotilaspastoriksi.

Nyt Kouri paimentaa vajaan 700 upseerioppilaan seurakuntaa Haminan reserviupseerikoulussa. Hän on asepukua myöten sulautunut joukkoihinsa. Papiksi Kourin tunnistaa vain armeijan vihreän asun kauluksessa kiiltävästä kultaisesta rististä, papin arvomerkistä.

Tuore sotilaspappi kertoo, että sukupuolesta on ollut hyötyä uuteen työhön asettumisessa. Kasvot jäävät paremmin niin työntekijöiden kuin varusmiesten mieleen. Lisäksi ihmiset tulevat helpommin juttelemaan, kun Kourin poikkeuksellinen uravalinta herättää kiinnostusta ja uteliaisuutta.

Sotapojat ryystävät ympärillä kahvia nauttien vapaahetkestään. Miten Kouri itse koki oman asepalveluksensa vuosituhannen vaihteessa?

— Se oli yksi elämäni parhaista vuosista, ehdottomasti! Jäi tosi hyvät muistot, jotka tietysti aika on vielä kullannut. Hyvät ystävät ovat ehkä suurinta, mitä siitä ajasta jäi. Joka paikassa oli hyvä yhteishenki. Lisäksi fyysiset suoritukset, joista selviydyin ja joissa pystyin ylittämään itseni, ovat jääneet mieleen.

Armeijan yhteisöllisyys vetää puoleensa

Suvi Kouri ei ole nykyisessä pestissään mikään untuvikko. Virkaa hakiessaan hän vakuutti haastattelijakaartin reserviupseerikoulutuksellaan ja kokemuksellaan puolustusvoimien kirkollisesta työstä. Kouri on toiminut kolmena kesänä sotilasdiakonina Santahaminassa.

Hän toteaa, että muodonmuutos sotilaspastoriksi oli helpompi kuin aikanaan roolinvaihdos teologian opiskelijasta varusmieheksi. Armeijaympäristö oli nyt jo valmiiksi tuttu ja siihen siirtyminen tuntui luontevalta.

Ihmisten kanssa oleminen on Kourille pappina tärkeintä. Työssään hän kohtaa vuosittain muun muassa suuren joukon parikymppisiä miehiä.

— Armeijassa saan olla tosi hyvin arjessa mukana. Olen osa joukkoa ja kuljen siinä ihmisten rinnalla. Tällainen yhteisöllisyys vetää puoleensa. Seurakunnassa ei ehkä kuitenkaan pääse niin lähelle ihmisiä. Lisäksi minua kiehtoo ajatus siitä, että täällä kohtaa sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole seurakunta-aktiiveja. Se tuo oman haasteensa ja mausteensa tähän hommaan.

Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat?

Vaikka Suvi Kouri on asepukuaan myöten sotilas, hänen työkuvansa on puhtaasti papillinen: julistusta, sielunhoitoa ja opetusta. Ampumassakin hän käy, sillä vuosittain puolustusvoimien henkilöstöltä vaaditaan kuntosuoritukset. Kouri paljastaa harjoittelevansa niihin muiden tapaan.

Kouri kuuluu puolustusvoimien organisaatiossa sotilashenkilökuntaan ja päällystöön. Hän elää armeijan leivästä, mutta kokee siitä huolimatta toimivansa osittain erillään armeijaorganisaatiosta.

— Vaikka olen osa sotilasorganisaatiota ja -hierarkiaa, niin silti olen siitä erillinen. Minulle on alempi kynnys tulla puhumaan kuin esimerkiksi komppaniapäällikölle, koska tämä on esimies ja kouluttaa sotilaita. Minä kohtaan oppilaan enemmän vain ihmisenä kuin sotilaana.

Yksi sotilaspapin tehtävä on huolehtia sotilaiden henkisestä hyvinvoinnista.

— Sotilaspapin täytyy pitää silmät ja korvat auki, kun kulkee joukoissa ja kyselee varusmiesten ja kantahenkilökunnan kuulumisia. Jos näkee tai kuulee vaikkapa simputustilanteesta, siihen pitää puuttua. Joskus on tullut lieviä tapauksia esille.

— Jos näen, että varusmiesjohtaja käyttäytyy asiattomasti, voin vetää hänet joukosta sivuun ja sanoa hänelle ylempiarvoisena henkilönä asiasta suoraan. Voin myös mennä yksikköön juttelemaan päällikön kanssa.

Mitään suurempia epäkohtia Kouri ei sotilasorganisaatiossa ole huomannut. Hänen mukaansa siellä on samanlaisia ongelmia kuin missä tahansa muualla.

Tytöttelyä hän ei ole kohdannut armeijassa kertaakaan, vaikka seurakunnassa sitä saattoi joskus tulla vastaan. Kouri arvelee tämän johtuvan siitä, että armeijassa kiinnitettiin heti naisten varusmiespalveluksen tullessa mahdolliseksi paljon huomiota siihen, miten heitä puhutellaan.

Jeesuksesta mallia johtamiseen

Miten asepalvelus ja kirkon sanoma sopivat yhteen?

— Kirkollinen työ edustaa vähän pehmeämpää arvomaailmaa kuin armeija. Armeija ja kirkko haastavat toisiaan hyvällä tavalla. Kun varusmiehet opettelevat sodanaikaista tehtäväänsä, kirkollinen työ tuo mukaan rauhan ajatusta.

Suvi Kouri ei näe puolustusvoimien ja kirkon arvomaailmaa vastakohtaisina. Opettaessaan upseereiksi valmistuville johtamisen etiikkaa hän tuo usein esiin Jeesuksen esimerkin.

— Sotilasjohtaminen ei sulje pois sitä, että rakastaa lähimmäistä ja kunnioittaa alaisiaan. Armeijassa on otettu käyttöön syväjohtamisen malli. Minusta se on lähellä kristillistä ajattelutapaa. Johtaja on olemassa alaisiaan varten samalla tavalla kuin Jeesus tuli palvelemaan eikä palveltavaksi.

— Sotilasjohtaminen on myös sitä, että ihmiset kohdataan yksilöinä, yritetään motivoida heitä ja johtaa omalla esimerkillä. Armeijan nykyinen koulutus ei ole huutamista ja käskemistä ilman mitään perusteita.

Pappi paikalla riittää

Yksi osa Suvi Kourin työtä ovat sielunhoitokeskustelut upseerioppilaiden kanssa.

— Ne liittyvät lähinnä sellaisiin yllättäviin tilanteisiin, kun tyttöystävä jättää, läheinen kuolee tai tulee muita elämänkriisejä. Ne ovat enemmän siviilielämää, mutta on myös sellaisia "pää hajoaa, en jaksa olla täällä" –tilanteita.

Niissä tilanteissa Kouri kuuntelee, tukee, kannustaa jatkamaan ja auttaa oppilasta kiinnittämään palveluksessa katseen niihin asioihin, joista voisi saada jotain irti.

Kouri luottaa vievänsä kirkon sanomaa eteenpäin varsinaisen kirkollisen työn lisäksi olemalla osa joukkoa ja juttelemalla varusmiesten kanssa aivan arkisista asioista.

— Missä tahansa teen työtä, pappeus on osa minua. Ihan vain pelkästään sillä, että olen pappi, voin välittää kirkon sanomaa eteenpäin.

Suvi Kouri uskoo viihtyvänsä armeijan vihreissä pidempään, sillä tämä työ on yksi hänen haaveistaan.

— Toivon, että pääsen osaksi tätä joukkoa ja pystyn luomaan oman tapani tehdä kirkollista työtä, sekä jatkamaan perinteitä että luomaan jotain uutta.